Aretalogia/Ajan merkki

5. Suomalaisen kristillisyyden alennustila

Evankeliumi Matteuksen mukaan 9. luku

16. Ei kukaan pane vanuttamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan vaippaan, sillä semmoinen täytetilkku repii palasen vaipasta, ja reikä tulee pahemmaksi.
17. Eikä nuorta viiniä lasketa vanhoihin nahkaleileihin; muutoin leilit pakahtuvat, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini lasketaan uusiin leileihin, ja niin molemmat säilyvät."

Edellisessä osassa tarkastelimme kristinuskon tuloa Suomeen ns. virallista tietä Ruotsin kautta sekä Suomen herätysliikkeiden syntyvaiheita ja sitä valtavaa vaikutusta, mikä näillä herätysliikkeillä on ollut maamme yhteiskuntamoraalin kohottajana. Nyt tämän päivän todellisuus on, että näistä herätysliikkeistä on tullut enemmän tai vähemmän perinteitä vaalivia uskontoja, joista tuoreus ja elinvoima puuttuvat; ja jotka sen vuoksi eivät pysty enää ajan haasteisiin vastaamaan.

Meillä Sodankylän vanhan kirkon nurkalla on suuri hautakivi, jossa lukee: Jumalan palvelija H. Aikio. Tämän hautakiven luona olen monet kerrat pitkään viipynyt ja toivonut, että voisin omistaa nämä sanat: "Jumalan palvelija". Sittemmin sain eräältä vanhemmalta nyt jo edesmenneeltä saarnamieheltä, Anselmi Viertokiveltä, kuulla, että tämä Heikki Aikio, kansan suussa: Heikki Syväjärvi, on Syväjärven kylässä vuosisadan vaihteessa asunut isäntä, joka on ollut silloisen lestadiolaisen herätysliikkeen paikallinen paimen. Samalla sain kuulla, että tämä Jumalan palvelija on minun äitini äidin isä, eli että olen suoraan alenevassa polvessa.
     Nyt siihen aikaan kun Heikki Aikio on toiminut Sodankylän uskovaisten paimenena, Sodankylässä on ollut vain yksi uskovien joukko, johon kaikki parannuksen tehneet ja uudestisyntyneet ovat kuuluneet. Tämän armonlasten joukon vaikutus on ollut kylien elämään niin voimakas, että esim. lukkoja ei ole tarvinnut talojen oviin laittaa ja vielä lapsuudessani, 1950-luvulla, yleinen käytäntö oli, että pyhäpäivät pyhittivät nekin, jotka eivät olleet ns. uskovia. Lähimmäisten auttaminen ja naapureista välittäminen oli jokapäiväistä todellisuutta ja loi turvallisuutta aikana, jolloin nykyistä sosiaalihuoltoa ja kunnan järjestämiä kodinhoitajia ei ollut. Nyt yksi suurimpia onnettomuuksia lesdatiolaiselle herätykselle on ollut tämän herätyksen hajaantuminen useisiin pieniin ryhmiin ja keskinäiseen riitelyyn. Erään kerran kysyin lestadiolaisia uusheränneitä edustavalta Anselmi Viertokiveltä, että mikä on se opinkohta joka erottaa vanhoilliset ja uusheränneet toisistaan? Tällaista opinkohtaa Viertokivi ei tiennyt olevan olemassa. Jostain oli kuilu syntynyt, syventynyt ja laajennut ylipääsemättömäksi.

Nyt seuraus tästä hajaantumisesta on ollut se, että on ajauduttu keskinäisen syyttelyn ja tuomiohenkisyyden tielle, jossa kaikki mielenkiinto ja henkiset voimavarat hupenevat oman oikeassa-olemisen puolustamiseen. Niinpä tällä lestadiolaisella herätyksellä ei ole tämän ajan ihmisille juuri mitään annettavana ja kasvaa vain sen mukaan kuin uskovaisten kotien lapset pysyvät vanhempiensa uskossa. Nyt vallitseva tilanne on johtanut siihen, että meille Sodankylään on virrannut mitä moninaisempia uskonsuuntia ja kirkkokuntia ja nyt eletään todellisessa hengellisessä kaaoksessa. Meillä on vanhoillisia, uusheränneitä, kirkollisia, jehovalaisia, adventisteja, vapaakirkkoa, helluntailaisia, elävän veden seurakuntaa, oli jopa Bahai-uskoa tunnustava perhe. Ja kuitenkin omasta kokemuksestani voin sanoa, että kaikki nämä tahot ja suunnat ovat täsmälleen tyhjää täynnä silloin kun joku tosissaan henkistä tukea ja apua tarvitsee. Nyt pienellä paikkakunnalla tällainen kaaos merkitsee ensinnäkin sitä, että vähäistäkään Pyhän Hengen pihausta näistä ei löydy. Ei löydy myöskään Jumalan totuuden ja vanhurskauden tuntemusta. Kaikki asiat tulkitaan sen mukaan, miten se palvelee kyseisen lahkon itsekkäitä tavoitteita. Lähimmäisistä on tullut vain omaan lahkoon karsinoimisen objekteja, joille riittää rakkautta vain niin kauan kuin on toivoa saada tämä lähimmäinen jäseneksi omaan uskonlahkoon. Niinpä vammautuneet, sairaat, yksinäiset tai muutoin ahdingossa olevat ovat vain ns. "helppoja saaliita" , joiden hädänalaista tilannetta pyritään hyödyntämään käännytystyössä. "Joko minä lähen pukkaamaan sinua Betaniaan?", oli eräänkin paikallisen helluntailaisen ainut mielenkiinto kun Käpylästä kotiutettuna autokolarikaverina pyörätuolissa Sodankylän keskustassa istuin. Ja kun ilmeni, ettei hänen tarvitse minua Betaniaan pukata, niin sen jälkeen paikallisilla helluntailaisilla ei ole ollut minulle mitään annettavana. Tätäkö on helluntailaisten edustama Kristuksen rakkaus ja tätäkö opettaa Raamattu?" Nyt kun kaikilla muillakin tahoilla Sodankylässä käytäntö on samaa, niin olen saanut viimeiset 17 vuotta olla yksin. Jaksaa tai olla jaksamatta - elää tai kuolla ilman että yksikään taho olisi kohtalostani kiinnostunut. "Mihin on kadonnut kärsivien Kristus nykyisen kristillisyyden keskeltä kun se vielä lapsuudessani käveli kahdella jalalla ja meni sinne, missä oli sairautta, puutetta ja hätää?"

Toiseksi hajaantuneen kristillisyytemme kirouksia on se, että kun kaikki toiminta tähtää aina; ja vain, jäsenien saamiseen omaan uskontokuntaan niin uskoontulon "portti" tehdään niin laveaksi ja avaraksi, ettei kenenkään tarvitse enää todellista omantunnon parannusta tehdä. Riittää kun "jättäytyy" ja "ottaa Jeesuksen vastaan". Nyt kun ei enää tarvitse todellista parannusta tehdä, tulla synnintunnon kautta armontuntoon, niin sitä parannusta ei koskaan myöskään opita tekemään. "Kun jumalaton saa armon, hän ei koskaan opi vanhurskautta" sanotaan Raamatussa ja niin monen kohdalla tämä on ikävää todellisuutta. Eli että. Kun ilman omantunnon heräämistä saa muka syntinsä anteeksi, niin kaikki uskonelämä on alusta loppuun asti tiettyä ulkoisen uskonnollisen roolin esittämistä ja opittujen uskonnollisten fraasien toistamista ilman sisäistä Jumalan elämää. Suggestiovaikutteisena tällainenkin uskonnollisuus voi olla aikansa ihanaa, mutta kun mitään todellista kasvua ei tapahdu, tällainen uskonnollisuus kuihtuu ja kuolee kuin metsään huonosti istutettu männyn taimi. Eikä tällaisella ulkoisella uskonnollisuudella ole mitään arvoa enempää Jumalan kuin ihmistenkään silmissä. "Ulkokullattu tekopyhä", sanovat ihmiset.

Käytännössä tämä jättäytymisoppi ja Jeesuksen vastaanottamiskäytäntö on johtanut myös siihen, että kaikki ne paheet, jotka jumalattomien keskuudessa esiintyvät, ovat pesiytyneet myös uskovien keskuuteen. Nyt kun tämän lisäksi nämä pienet yhteisöt tarvitsevat jokaisen jäsenen, joka haluaa heidän joukkoonsa kuulua, niin koskaan näihin pesiytyneisiin paheisiin ei juuri puututa. Jatkuvat, jopa vanhemmiston valehtelemiset ja totuuden vääristämiset ovat todellisuutta. Aviorikokset, huoruuden synnit, avioerot ja uudet avioliitot ovat hyväksyttyjä ainakin Sodankylässä. Kun yksi on mälliriippuvainen, toinen holisti, kolmas, jopa saarnatoimessa oleva, kittaa kotonaan keskiolutta tai väkeviä, neljäs on huorapukki jne. jne. niin aivan turhaa tällaisten tahojen on yhdellekään ihmiselle mennä Kristuksen vapauttavasta armosta puhumaan. Näin siis käytäntö niitä kohtaan, jotka haluavat näihin pieniin ryhmittymiin kuulua. Vaan annahan olla. Jos joku ei omantunnon syistä voi enää jatkaa tietyssä uskontokunnassa ja pyytää itse eroa, niin jo löytyy sanan mahtia ja helvetin kauhuilla pelottelua ja ihmisten varoittelua: "Se on saatanasta" niin kuin itse olen tämän joutunut kokemaan, ja sen sijaan, että hänelle myönnettäisiin pyynnöstä ero, niin hänet mahtipontisesti saatanan haltuun erotetaan. (Tämä varoituksena niille, jotka harkitsevat liittymistä tiettyyn herätysliikkeeseen).

Jeesus sanoi omana aikanaan suuren viisauden: "Nuori viini lasketaan uusiin leileihin". Käytännössä tämä merkitsee sitä, niin kuin jo ensimmäisessä osassa tuli esille, että Jeesuksen ajan ylipapillinen ja farisealainen uskonnollisuus oli niin pitkälle harhautunutta ja turmeltunutta, että heille ei enää edes Jumalan armo kuulunut; saati, että heidän perustalleen olisi voinut jotain uutta rakentaa. Se uskonnollisuus oli "vanhaa viiniä vanhoissa leileissä",.

Nyt jos tarkastelemme kristinuskon historiaa, niin nämä Jeesuksen sanat ovat toistuneet yhä uudelleen ja uudelleen. Kristinuskon historiassa on lukuisia vaiheita, jolloin on syntynyt täysin uusi ja elinvoimainen herätysliike, joka on laajentunut ja kehittynyt, mutta sitten ajan myötä kuihtunut, kunnes taas uusi herätys on korvannut syntyneen tyhjiön. Ja näinhän pitääkin olla. Jokainen herätysliike on syntynyt, ja voi syntyä vain vallitsevaa kulttuuritaustaa vasten. Eli uskon on vastattava niihin henkisiin ja hengellisiin tarpeisiin, jotka sillä sukupolvella on ja uskon on elettävä elämän arkitodellisuudessa. Näin oli myös Lapissa syntyneen lesdatiolaisuuden. Tämä syntyi silloisen korpikansan keskuudessa ja eli ihmisten jokapäiväisessä elämässä. "Täällä usein korpimaata kulkeissain, synkät pilvet peittävät mun kotimaan....", sanotaan eräässä siionin laulussa ja nämä sanat kuvaavat elävästi sitä todellisuutta, jossa ihmiset silloin elivät. Elannon huoli, hallayöt, karhut karjan kimpussa, sairaudet ja kuolema olivat läsnä ihmisten elämässä ja näiden ajallisten huolien vastapainona oli se lohdutus, jonka usko Golgatan veriuhriin antoi. "Vaan kun Jeesus rakas henkens kautta lohduttaa, silloin mustat pilvet kaikki häviää".

Ja näin on ollut aina ja useimpien herätysliikkeiden kohdalla. Pietismi, herännäisyys, rukoilevaisuus jne. ovat eläneet oman aikansa kulttuurin keskellä ja ihmisten arkielämässä. Ja näin pitää olla vastakin. Nyt kun aika on muuttunut ja elämä on kokonaan toista kuin pari vuosisataa sitten, niin meidän on aivan turhaa raahata vanhaa kulttuuriperinnettä uskon mukana - vanhaa viiniä vanhoissa leileissä. Meidän on uudelleen kaivauduttava aidon apostolisen uskon alkulähteille ja ammennettava elinvoimainen nuori "viinimme" sieltä. On tehtävä uskonpuhdistus.

Ensinnäkin: "Kaikkien ja kaikkialla on tehtävä parannus"

Siinä vaiheessa kun erämaan huutava ääni - Johannes Kastaja - aloitti Elian hengessä saarnatyönsä, hänellä oli vain yksi teema: "Tehkää parannus". Käytännössä tämä parannus merkitsee sitä, että on Jumalan pyhyyden valossa tutkittava oma sydämensä ja menneisyytensä ja tehtävä parannus kaikesta siitä, mikä korjausta vaatii. Ihminen voi rakentaa tulevaisuuttaan vain menneisyytensä perustukselle; ja jos menneisyydessä on parannusta vaativia asioita niin sen ihmisen tulevaisuudenrakennelmat tulevat sortumaan kuin tiilitalo maanjäristyksessä. Tässä yhteydessä on myös muistettava, että Jeesus sovitti vain ne synnit, joita ihminen on tehnyt Jumalaa vastaan. Ihmisen itsensä on tunnustettava ja sovittava ne väärintekemiset, jotka hän on tehnyt toista ihmistä kohtaan ja tässä ei auta verukkeet tai selittelyt. Otan esimerkin:

Raamattukoulussa kuulin tapauksesta kuinka eräs mies oli tullut uskoon ja lähti tekemään täyttä totta elämässään. Niinpä hän muisti, että hän oli varastanut naapurin pellolla olleen pässin ynnä liekaköyden, vienyt kotiinsa köyden piiloon ja pässin pataan. Nyt kaveri arveli, että hän selviää jos tunnustaa ja maksaa naapurilleen vain köyden. Niinpä hän oli mennyt omantunnon asialla naapurinsa tykö ja tunnustanut köyden varastamisen. Tähän isäntä oli tuumannut hänellä olevan köysiä ylenmäärin ja yksi köysi on niin vähäinen asia, että hän antaa sen anteeksi.
     Tästä matkasta kului joitakin aikoja, mutta uskoontulleen herännyt omatunto ei antanutkaan rauhaa ja niin hän joutui menemään uudelleen naapurinsa tykö. "No mutta mikä sinun taas on"? oli isäntä kysynyt nähtyään naapurinsa tunnonvaivoissa. "Se käysi...se köysi". "Mutta sehän jo sovittiin ja sait anteeksi". "Niin... niin... mutta kun sen köyden päässä oli pässi" Nyt opetus tässä on se, että todellinen omantunnonrauha saavutetaan vain sen kautta, että tehdään täyttä totta elämässä aina salatuimpaan saakka. Rippi ja synninpäästö suhteessa Jumalaan sekä sen jälkeen suhteet ihmisiin ja yhteiskuntaan. On mentävä tarvittaessa vaikka poliisin juttusille ja sovitettava rikoksensa vaikka vankilassa, sillä ilman tätä ei omantunnonpuhtautta saavuteta ja iankaikkista elämää peritä.

Eräs valaiseva esimerkkitapaus Lapista:
Joskus paljon ennen sotia oli pidetty seuroja jossain Lapin syrjäkylällä. Näissä seuroissa oli parannusta tehnyt eräs kaveri, joka oli varastanut naapuriltaan heiniä. Tämän heinävarkauden parannustatekevä kaveri oli ajan tavan mukaan kaikkien kuullen tunnustanut saarnamiehelle, joka oli Jeesuksen nimessä ja veressä saarnannut kaverin synnit anteeksi. Mutta. Vähän ajan kuluttua ovensuusta oli kuulunut jykevä isännän ääni: "Ei se sillä tule hyväksi. Ne heinät pittää myös maksaa". Eli että: Jeesus ei ole sovittanut niitä väärintekoja, jotka ihminen on tehnyt toisia ihmisiä kohtaan.

Toiseksi: "Vapauteen Kristus vapautti meidät"

Paavalin kirje roomalaisille 6. luku

16. Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
17. Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,
18. ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!
19. Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen.
20. Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta.
21. Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema.
22. Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.
23. Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Keskeistä osaa meidän persoonallisuudessamme näyttelee alitajunta. Nyt kaikki se, mitä ihminen elämässään tekee, lukee tai näkee, varastoituu tämän tietokoneen tavoin hänen alitajuntaansa ja muokkaa hänen persoonallisuuttaan, oikeustajuaan ja käyttäytymistään joko kielteiseen tai myönteiseen. "Joka syntiä tekee, on synnin orja", sanoo Jeesus kuin myös Paavali roomalaiskirjeessä. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että ihminen on ajautunut synnin ja turmion tielle, ja tämä on ohjelmoitunut alitajuntaan ja hallitsee sen ihmisen ajatuksia, puheita ja toimintaa ilman, että ihminen itse pystyy tietoisella tahdollaan itseään ja käyttäytymistään hallitsemaan. Tämä sen vuoksi, että alitajunta on meissä voimakkaampi kuin tietoinen tahto. Vanha sanonta myös sanoo: "Kun antaa pahalle pikkusormen niin se vie koko käden ja ihmisen mennessään". Ja voi kuinka monen kohdalla tämä on katkeraa todellisuutta. "Olen monta kertaa paennut, ja luullut päässeeni pois. Nyt matkaan sinne takaisin, eikö kukaan auttaa voi", sanotaan Lasse Mortesonin laulamassa opettavaisessa laulussa "Nousevan auringon talo".’

Nyt aivan liian monella ihmisellä on se harhakuva, että ihmisen itsensä on oman tahtonsa voimalla voitettava itsessään pesivä synnin orjuus. Ja jos joku "holisti" on päässyt uskon kautta vapauteen niin sanotaan: "Sillä oli valtava tahdon voima" ja moni haluaisi samaa, mutta monta kertaa turhaan yritettyään on menettänyt uskonsa itseensä ja mahdollisuuksiinsa ja lähtenyt omaa tuntoaan turruttaakseen uskovien parjaamisen katkeralle tielle.

Nyt todellinen vapaus, jota Raamattu lupaa uskon kautta, ei ole oman tahdon voimassa tapahtuvaa itsensä parantamista. Todellinen parannus johtaa sisäiseen vapautumiseen, joka merkitsee sitä, että kun hän on synnin tunnon ja ripin jälkeen saanut synninpäästön, tämä synninpäästö purkaa kaikki ne alitajunnan ohjelmoinnit, jotka ovat häneen synnin tiellä ohjelmoitunut. "Kun poika, Jeesus =Sana tekee teidät vapaiksi, niin te tulette totisesti vapaiksi". Ja tässä prosessissa on ihmisen oman tahdon voimaa vain sen verran, että hän haluaa vapautua ja aloittaa uuden elämän Jumalan yhteydessä. Ratkaisevaa osaa tässä näyttelee siis ihmisen usko, eikä tahdonvoima. "Mutta nyt kun te olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys ja sen loppu on iankaikkinen elämä".

Hyvin yleisenä piirteenä kotoisessa kristillisyydessämme on, ennen kaikkea kirkon piirissä, että Jeesus on sovittanut ihmisen synnit niin, että kun hänet on lapsena kastettu ja kuuluu kirkkoon, hän perii iankaikkisen elämän riippumatta siitä, miten hän elää. Hyvin yleinen on myös se valhe, johon kristillisyydessämme usein syyllistytään, että omaisia lohdutetaan sanomalla: "hän on Jumalan kämmenellä", olipa vainaja miten julkisyntinen tahansa. Nyt tällä valheella annetaan ihmisille kuva Jumalan kaiken kattavasta armosta ilman todellista parannusta ja hengen elämää ja näkisin, että tämä on yksi suurimpia syitä siihen syntikurjuuteen, jossa kansakuntamme, usein myös uskovina esiintyvät, jatkuvasti elävät. Tältä kristikansalta näyttää täysin unohtuneen Jeesuksen opetukset kaidasta tiestä ja ahtaasta portista, joka vain vie sisälle elämään; ja jonka vain harvat löytävät. Ja tämä puolestaan johtuu siitä, niin kuin jo aiemmin on tullut esille, ettei osata tehdä todellista parannusta, joka vapauttaa synnin orjat todelliseen hengen vapauteen.

Kolmanneksi: Uskon kuuliaisuuteen

Paavalin kirje Roomalaisille 4. luku

3. Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."

Pietarin ensimmäinen kirje 2. luku

1. Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu,
2. ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen,
3. jos "olette maistaneet, että Herra on hyvä."
4. Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis,
5. ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.
6. Sillä Raamatussa sanotaan: "Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva."
7. Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi"
8. ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi." Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.

Moni on sanonut minulle: "Kyllä minäkin Jumalhan uskon" ja on elänyt siinä käsityksessä, että tällainen Jumalan olemassa-oloon uskominen riittää tyydyttämään Jumalaa ja iankaikkisen elämän perustaksi. Raamattu opettaa kokonaan muuta ja kun Aabraham on korotettu Raamatussa uskon isäksi niin tarkastelkaamme hänen uskonsa luonnetta:

Jo siinä vaiheessa kun Abram sai nuorena miehenä Jumalalta kehoituksen lähteä kotikaupungistaan Kaldean Uurista siihen maahan, jonka Jumala tulisi osoittamaan, Abram jätti tutut tienoot ja kotoisen turvallisuuden ja lähti Jumalalle kuuliaisena ja Jumalaan turvaten kohti tuntematonta tulevaisuutta ja tämä oli se uskonkuuliaisuus, joka miellytti Jumalaa niin, että Jumala nimesi Abramin paljouden isäksi - Aabrahamiksi - ja siunasi kaikkia hänen toimiaan. "Aabraham uskoi Jumalaa ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi" Eli Aabrahamin usko ei rajoittunut vain Jumalan olemassaolon uskomiseen vaan hän uskoi Jumalaa. Eli oli kuuliainen Jumalan sanalle.

Nyt tämä on se usko, jota Jumala odottaa kaikkien aikojen kaikilta omiltaan. Meidän on uskonkuuliaisuudessa noudatettava Jumalan Sanaa ja rakennettava uskomme perustus iäti kestävän Sanan perustalle. Jumalan Sana johtaa ensin synnintuntoon, sitten parannuksen armon kautta synnistä vapautumiseen - sydämen puhtauteen - ja sen jälkeen Jumalan Sana rakentaa ja vahvistaa meidän uutta luomustamme - sisäistä ihmistä. Pietarin kirjeessä lukee: "te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavaisesta siemenestä vaan katoamattomasta, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta". Ja edelleen Pietari jatkaa: "Halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että sen kautta kasvaisitte pelastukseen"

Nyt ratkaisevaa tämä sanan noudattaminen jokapäiväisessä elämässä on sikäli, että vain sen kautta meistä voi kasvaa todellisia Jumalan ihmisiä vanhurskauden palvelijoiksi. Kuten jo aiemmin oli esillä: Syntielämä ohjelmoi ihmisestä synnin orjan kuolemaksi, niin aivan samalla tavalla elämä vanhurskaudessa ohjelmoi meidän sisäistä minuuttamme vanhurskauden orjaksi. "Ketä palvelemaan te antaudutte, sen orjia te olette", kirjoitti Paavali Roomalaisille. Mutta ihaninta vanhurskauden orjuudessa on se, ettei enää tarvitse syntiä palvella omaksi kuolemakseen vaan on vapautunut synnin orjuudesta vanhurskauden palvelijaksi ja iankaikkisen elämän perilliseksi.

Hyvin yleiseksi nykykristillisyydessä näyttää tulleen käsitys, että kun ottaa Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena vapahtajana, niin sillä perii iankaikkisen elämän. Nyt herää kuitenkin kysymys siitä, mitä tämä Jeesuksen vastaanottaminen merkitsee? Ja epäilen, että liian moni elää siinä harhassa, että jokin mystinen Jeesuksen vastaanottaminen riittää, joten paneutukaamme asiaan:

Johanneksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa sanotaan: "Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala". Jeesuksessa Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Nyt sen jälkeen kun Jeesus on mennyt, Sanan täytyy muuttua lihaksi jokaisessa Jeesuksen seuraajassa. Eli että: Me voimme ottaa vastaan vain Jumalan Sanan, jonka pitää vapauttaa meidät synninorjuudesta ja muuttua meissä lihaksi ja toimia meidän kauttamme niinkuin Jeesuksessa toimi. Muuta Jeesuksen vastaanottamismahdollisuutta meillä ei ole. "Ne jotka ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin ja miesten luku nousi kolmeen tuhanteen".(Apt 2:21)

Me elämme nyky-Suomessa kristinuskon ennennäkemätöntä alennustilaa. Tosin meillä on mitä moninaisempia uskonsuuntaa ja uskon edustajaa, jotka omaa uskoaan yrittävät ainoana totuutena markkinoida. Skaalaa on todellisista syvähenkisistä vanhurskauden palvelijasta aina hurmahenkiseen Jeesus-pelleen asti. Nyt yleisenä piirteenä on, että näitä syvähenkisiä vanhurskauden palvelijoita on äärimmäisen harvassa, vain yksi tuhansista uskovina esiintyvistä. Käytännössä tämä merkitsee sitä että nykyinen kristillisyytemme ei pysty enää ajan haasteisiin vastaamaan. Kaikkialla on hätää, ahdinkoa ja henkisen jaksamisen äärirajoilla elämistä. Ihmisiä, jotka turhaan etsivät uskovien keskuudesta vastausta omiin tarpeisiinsa. Näen, että valtaosa kristillisten kotisivujen vieraskirjoihin kirjoittaneista "haistattelijoista" ovat juuri niitä pettyneitä, jotka turhaan ovat kolkuttaneet ja pettyneet yhä uudestaan ja uudestaan. Jos Sodankylän uskonsuunnat ovat tyhjää täynnä, niin aivan samaa ovat myös kristittyjen kotisivut. Muutamia erittäin harvoja lukuun ottamatta. Kysyn: "Onko Jumala tarkoittanut palvelijoistaan itsensä ihailun sädekehä päänpäällä kulkevia fariseuksia"? Ja edelleen kysyn: "Onko Jumala tarkoittanut omistaan käskynhaltijoita, jotka juoksuttavat Jumalaa kuin renkipoikaa: ’Herra tee sitä. Herra tee tätä. Herra tee... Herra tee... ja vielä kerran: Herra tee’, ja itse ei tikkua ristiin panna juuri minkään asian hyväksi?" Herra on Henki ja Henkenä ei voi tehdä mitään, ellei hänellä ole palveluksessaan Aabrahamin kaltaisia uskollisia palvelijoita, jotka tahtovat Jumalan rakkauden käsinä, jalkoina, silminä, korvina tai suuna toimia lähimmäisten keskuudessa. Väitän: Syy siihen, että nuoret ajautuvat alkoholiin, huumeisiin, saatananpalvontaan jne. ei ole niinkään nuorissa itsessään vaan ennen kaikkea nykyisessä harhautuneessa kristillisyydessä, joka on täysin kuuro ja sokea näkemään "ajan merkkejä" ja kyvytön ajan haasteisiin vastaamaan.

Heräjä kristikansa ja nöyrry parannuksen tielle.

Klikkaa seuraavaan: Suomen kohtalonkysymys