Aretalogia/Ajan
merkki
|
Aivan samaa aaltoliikettä on havaittavissa myös Suomen
kansallisessa historiassa. Henkisen ja moraalisen rappion aallonpohjat ovat
usein syösseet kansamme turmion ja tuhon tielle. Sitä vastoin kansakuntamme
historia tuntee monia suuria ja syvällisiä herätyksen aikoja, jotka ovat
merkinneet henkistä ja moraalista ryhdistäytymistä ja uutta kukoistusta
yksilöiden, talojen, kylien ja koko kansakunnan elämässä.
Abraham Achrenius oli yksi 1700-1800 luvulla syntyneiden herätysliikkeiden esiraivaaja, josta historioitsija Helge Pohjolan-Pirhonen käyttää nimitystä: "ajan
merkki ajallaan", ja juuri tällaista "ajan merkkiä" -
Aretalogiaa, kansakuntamme tarvitsee myös tänä aikana. Muutoin kansakuntamme
on tuhoon tuomittu kansakunta.
|
Klikkaa tekstisivuille