Et ole yksin. "Kantakaamme toistemme kuormia, niin me täytämme Kristuksen lain"
opettaa apostoli Paavali Galatalaiskirjeessään. Tämän ajan yhteiskuntamme yksi voimakkaimpia tunnusmerkkejä on henkinen
hätätila. Tämä henkinen hätätila johtaa ihmisiä toivottomuuteen ja tuhon
tielle. Itsemurhiin, alkoholismiin, huumeisiin, päättömään kaahaamiseen
liikenteessä jne. Ja tämä henkinen hätätila asettaa todellisen haasteen
aikamme todellisille Jumalan palvelijoille. Niin. Jaksammeko kylmin sydämin ummistaa silmämme keskuudessamme
elävien lähimmäisten kärsimyksille ja henkiselle hätätilalle? Eikö juuri
meidän ole. otettava se vastuu, joka meille Jeesuksen opetuslapsina kuuluu
ja lähdettävä kantamaan taakoitettujen taakkaa? Olemaan vaiteliaana
korvana, joka haluaa kuunnella. Olemaan sydämenä, joka haluaa ymmärtää.
Olemaan uskon sanana, joka haluaa nostaa, kantaa ja rohkaista niitä,
joiden taakka on liian raskas yksin kannettavaksi. "Sillä sen tähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa", sanotaan Raamatussa kuvaten Jeesuksen kärsimyksiä täällä kärsimysten maassa. Hän, Jeesus joutui omassa elämässään kokemaan kaiken inhimillisen kärsimyksen suuruuden. Ja sen vuoksi hän pystyi samaistumaan kärsivien ihmisten osaan ja olemaan avuksi ja siunaukseksi lukemattomille ihmisille. Kantamaan taakoitettujen taakkaa ja kuivaamaan tuskan kyyneleet. Hän, Jeesus ei karttanut ahdistettujen ihmisten ahdistuksia ja läheisyyttä. Jeesus pystyi ja tahtoi itkeä itkevien kanssa ja ottaa heidän taakkansa kannettavakseen. Jakaen heidän kärsimyksensä ja osallistuen heidän elämäänsä. Johdattaen heidät todelliseen vapauteen ja rauhaan. Se, mikä toteutui Jeesuksen elämässä ja toiminnassa, toteutuu myös meidän aikanamme. Vieläkin on niin, että vain me, jotka itse olemme käyneet läpi kärsimysten syvimmät syöverit ja suurimmat tuskat, mitkä ihmistä voivat täällä maanpäällä kohdata, voimme ymmärtää, mitä kärsimys todellisuudessa on ja suhtautua kärsimyksiin oikealla tavalla. Silloin kun ihminen käy läpi surutyötään tai vammautumisesta johtuvaa kärsimystä, niin silloin ihmiselle on turha tulla hallelujaa huutamaan tai oppejaan opettamaan tai omaa uskonsuuntaansa kehumaan. Niissä kärsimysten syvimmissä syvyyksissä ihminen "soittaa omaa surujensa soittoa" ja siinä soitossa sointuu "harpun sävel" ja "murrettu sointu". Ja vain ne, jotka itse pystyvät harpun sävelin ja murretuin soinnuin omaa "sielunsa kannelta" soittamaan, pystyvät samaistumaan kärsivien osaan. Olemaan heidän kanssaan ja viipymään heidän rinnallaan, kunnes vapautuksen ja rauhan uudet sävelet vihdoin sointuvat kärsivän ihmisen sielun sävelissä. Uskon, että nämä sanat ovat täyttä hebreaa niille, jotka eivät itse ole näitä kokeneet. Mutta meille monille nämä sanat ovat elävää todellisuutta. Meille, jotka olemme nämä itse läpikäyneet, ja jotka tahdomme olla kanssaihmisten rinnalla heidän kärsimyksissään ja tahdomme vakuuttaa kärsiville lähimmäisillemme: Et ole yksin. Kantakaamme siis toistemme kuormia niin me täytämme Kristuksen lain. Otsikkosivulle Etusivulle |