|
USKONPUHDISTUKSEN AIKA 1.
Kun Jeesus pari
vuosituhatta sitten tuli täyttämään Isänsä tahtoa maan päälle, hän tuli
tuomaan valkeuden pimeyteen ja totuuden harhautuneeseen uskonnolliseen
elämään kuin myös armahtavan rakkauden sen kivikovan tuomiohenkisyyden
sijaan, jota silloinen korkeakirkollinen eliitti edusti. Nyt Jeesukselle
kävi, niin kuin oli käynyt ennen häntä monille todellisille Jumalan
profeetoille, että hän oli niin paha piikki ylipappien ja fariseusten
itsehurskaassa lihassa, että hänet piti harhaoppisena kerettiläisenä
kuolemaan tuomita ja ristiin naulita. Siinä vaiheessa, kun Jeesus ristillä
riippui, oli ristin juurella joukko ylipappeja odottamassa, että jos hän,
"kerettiläinen", vielä kuolemansa hetkellä katuu ja nöyrtyy parannukseen,
niin he, ylipapit, voivat antaa hänelle synninpäästön ja hän saa vielä
autuaan kuoleman. Mutta. Jeesus tiesi kenen asialla hän oli ja mitä varten
hän ristillä riippui eikä hänellä ollut aikomustakaan luistella Isänsä
tahdosta.
Nyt se, mitä tämä Jeesuksen osoittama
uskollisuus Jumalan tahdolle opettaa, on se, että jokaisen todellisen
Jumalan miehen ja naisen on elettävä ja toimittava Jumalan tahdon mukaan
tässä ajassa, silloinkin kun jotkut "ylipapit" ja "fariseukset" ovat
ristille naulitsemassa. "Katso, minä olen löytänyt Daavidin, sydämeni
mukaisen miehen, joka on kaikessa tekevä minun tahtoni", sanoo itse Herra
Daavidista ja näin tulee sanomaan jokaisesta todellisesta palvelijastaan,
joka uskollisesti Hänen tahtoaan täyttää.
Nyt erittäin vaikeaksi asian tekee se,
että nykyaikana on lukematon määrä toinen toistaan "viisaampaa ainoan
oikean opin opettajaa", jotka kaikkitietävässä viisaudessaan jakamassa
ihmisiä vuohiin ja lampaisiin sen mukaan, miten itse kukin heidän "ainoaan
oikeaan" uskoonsa ja opetukseensa suhtautuu. Nyt jos joku lähtee näiden
opetuksia tutkimaan, jopa Raamatun kanssa, niin alkuun näyttää, että juuri
tämä opettaja on ainoa oikea; ja jotka tyytyvät vain tähän yhteen oppiin,
he elävät lopun ikäänsä jossain ahtaan opin omaavassa uskonnollisessa
yhteydessä tietämättä, ovatko he oikeassa tai eivät; ja että on olemassa
myös toisenlaisia tulkintoja samoista Raamatunkohdista. Näin kristikansa
on jakaantunut pieniin keskenään kilpaileviin yhteisöihin, joiden ainut
tehtävä on karsinoida ihmisiä omaan uskonnolliseen karsinaansa ja yrittää
pitää heitä kaikin keinoin siellä.
On sanottu, että Raamattu on paksu
kirja, ja näin myös on, ja Raamattua voidaan, ja on käytetty, milloin
minkäkinlaisen näkemyksen pönkittämiseen, jopa orjakaupan tueksi, silloin
kun jotkut yksittäiset kohdat eristetään muusta kokonaisuudesta ja
rakennetaan oppi tämän pienen yksityiskohdan pohjalle. Nyt siinä
tilanteessa, kun joku on johonkin herätysliikkeeseen tai uskontokuntaan
mennyt, hänet usein pelottelemalla siellä pidetään ja leimataan
valheveljiksi ja harhan opettajiksi kaikki ne, jotka edus-tavat
toisenlaista näkemystä joissakin yksityiskohdissa. Ja näin saadaan lauma
pidettyä johtajien talutuksessa silloinkin kun nämä laumaa paimentavat
johtajat ovat itse pitkälle harhaan ajautuneet. Jonkun uskontokunnan
totuus ja Jumalan totuus eivät läheskään aina käy rintarinnan ja tässä
tulee monen ihmisen vaikeus: "Mikä on totuus; ja ketä uskoa" ja monikin
ihminen ymmärtää syvällä sisimmässään, kuinka asiain pitäisi olla, mutta
vaikenee sen vuoksi, ettei joutuisi ristiriitaan joukon kanssa ja henkisen
jyräämisen kohteeksi. Omalta kohdaltani sanon, että kaukaa viisaita ovat
ne, jotka kriittisesti tutkivat asioita monelta näkökohdalta ennen kuin
mihinkään uskontokuntaan liittyvät, sillä niin paljon henkisiä
raajarikkoja nämä uskontokunnat ovat jälkeensä jättäneet. Otan esimerkin
kaukaa viisaasta tutkistelijasta:
Aikanaan eräs kaveri,
jonka itsekin tunsin, oli kiinnostunut uskon asioista ja liikkui
paikallisten helluntailaisten piirissä. Kävi muutamia kertoja kokouksissa
ja oli jo aikeissa liittyä joukkoon. Mutta sitten oli käynyt tapaus, joka
oli avannut kaverin silmät. Edellä kertomani esimerkki antaa
erittäin selkeän kuvan siitä, kuinka pitkälle harhautunutta voi joidenkin
uskonto-kuntien hengellinen elämä olla. Ja kuitenkin nämä samaiset
vanhimmistoveljet ovat vuosikymmeniä laumaansa paimentaneet ja joukosta
ulos savustaneet ja "saatanan haltuun" erottaneet ne, jotka ovat
kriittisesti heidän hengellisyyteensä suhtautuneet.
Näin siis meillä Sodankylässä ja näin
lienee paljossa myös muuallakin. Täytyy sanoa, että monet uskontokunnat
ovat kuin katiskoita, joihin kaikin houkutuksin ihmisiä sisään
houkutellaan, mutta joista ulos pääsee vain perkaajan perkauslaudalle.
Samoin monet uskontokunnat ovat ulkopuolisia kohtaan kuin ampiaispesiä,
joista hyökkää legioona "ampiaisia" sitä kohti, joka rohkenee näiden uskoa
arvostella. Niinpä minun ei ole 46-vuoteen tarvinnut muuttaa sitä
näkemystäni, jonka mukaan tämän ajan uskovaisina esiintyvät olisivat
ensimmäisenä huutamassa: "Ristiin naulittakoon hänet", mikäli Jeesus
tulisi ja eläisi nyt niin kuin omana aikanaan eli. Ja olen aivankin varmaa
siitä, että jos Jeesus tulisi nyt maanpäälle täyttämään Isänsä tahtoa, hän
ei liittyisi yhteenkään olemassaolevaan uskontokuntaan. Ei ainakaan ennen
kuin tämä on tehnyt todellisen parannuksen opissa ja elämässä.
Nyt kun Jeesus tuli, hän tuli
saattamaan ihmisen uudelleen Jumalan yhteyteen, ei jonnekin tähtien
taakse, vaan ihmisen omaa sisimpään. Eli tekemään lihallisista ihmisistä
hengellisiä ihmisiä ja siihen Jumala - ihminen - olotilaan, jollaiseksi
Jumala alunpitäen tämän olotilan tarkoitti, mutta josta ihminen on
sittemmin harhautunut, eli paaduttanut sydämensä.
Nyt opetus tässä on se, että myös
nykyaikana jokaisen todellisen Jumalan ihmisen on löydettävä tie omaan
henkiseen minäänsä ja sen kautta yhteys Jumalaan. Jumalan vanhurskauteen
totuuteen ja oikeuteen. Nyt jos maailmassa olevat uskonsuunnat
johdattaisivat ihmiset todelliseen Jumalan tuntemiseen ja Jumalan
yhteyteen niin tämän tien päässä koittaisi todellinen uskon yhteys. On
vain yksi Jumala. On vain yksi totuus ja tämän totuuden löytäminen pitäisi
olla jokaisen Jumalan ihmisen tavoite niin yksilöinä kuin yhteisöinäkin.
Mutta tähän ei valitettavasti päästä niin kauan kuin ihmisiä eristetään
ahtaisiin uskonnollisiin karsinoihin puolustamaan omaa "ampiaispesäänsä"
ja kiillottamaan joidenkin ulkokullattujen pintakiiltoa ja pönkittämään
heidän oikeassa-olemistaan. Ja. Ulkokullatut "buddhanpatsaatkin" kiiltävät
vain jos joku on näiden pintakiiltoa kiillottamassa eli heidän
korvasyyhyynsä saarnaamassa.
Jumalan tie on siis totuuden tie ja
tälle tielle voidaan lähteä vain todellisen parannuksen ja sisäisen
uudistumisen kautta. On tultava synnin tunnon kautta armontuntoon ja nyt
tässä on ratkaisevaa se, minkälaista sanaa esillä pidetään.
Mielistelläänkö vain ihmisiä ja laastaroidaan heidän "mätäpaiseitaan"
ulkonaisen hurskauden pinta-laastarilla tai houkutellaanko ihmisiä sisälle
"katiskaan" joillakin kauniilla lauluilla tai oman autuaallisuuden
esittämisellä vai julistetaanko Jumalan koko totuutta kaikelle kansalle ja
osoitetaan, missä ihmisen elämä on pieleen mennyt ja mistä on todellista
parannusta tehtävä. Niin kuin Pietarin aikana, jolloin monet saivat piston
sydämeensä tai niin kuin Jonas Lagus, Niiles Kustaa Malmberg ja monet muut
kirkonperälle nousseet "ukon-pystyt" Pohjanmaan puukkojunkkareille sanaa
julistivat; ja josta julistuksesta itse Paavo Ruotsalainen, Jonas Laguksen
saarnaa Nivalan Pirttiperällä muina miehinä aikansa porstuassa
kuunneltuaan, oli kaverilleen tuumannut: "Kato tuata suatanoo ko lahtoo
kansoo". Ja sen voimme arvata, että pirtissä on jylissyt todellinen
Jumalan pasuuna, jollaisia tarvittaisiin nykyaikana enemmän kuin koskaan
ennen. Ilman synnintuntoa ei ole myöskään armontuntoa; ja joiden ei
alunpitäenkään tarvitse parannusta tehdä, eivät sitä koskaan myöskään opi.
Niinpä esim. meillä Sodankylässä on jo kolme helluntailaista
vanhimmistoveljeä siirtynyt Jumalan nimeen valehteleminen tunnollaan ajan
rajan taakse, ja toistenkin elon iltahetki lähestyy.
Raamattu on
Jumalan ilmoitus, ja siis Jumalan tahdon osoitus ihmiselle. Nyt kuitenkin
on niin, että asian ydin ei ole Raamatun kirjain, vaan se hengen intuitio,
joka on näiden kirjoitusten taustalla. Nyt jos ajatellaan vaikkapa
kirjeenvaihtoa, niin kirjoittaja kirjoittaa ajatuksensa sanoiksi ja taas
kirjeen vastaanottaja muodostaa näistä sanoista ajatuksia ja tärkein ei
ole se kirje, vaan kirjoittajan ajatus, jonka lukija ymmärtää parhaiten
silloin kun hän tuntee kirjeen lähettäjän.
Peratkaamme siis pois vanha hapatus, ilkeyden ja
pahuuden hapatus, hurskastelevan lihan hapatus ja viettäkäämme juhlaa
hengen puhtauden happamattomuudessa. Kasvakaamme Jumalan miehiksi ja
naisiksi - uskon sankareiksi ja hengen jättiläisiksi ja taistelkaamme
uskon jalo taistelu kupeet totuuteen vyötettynä silloinkin kun taistelu
johtaa vainoihin ja jyräämisiin tai kuoleman areenoille.
|