Julkaistu Aretalogia-lehdessä marraskuussa 1988
Sinulle työtön nuori
Eräänä elokuisena perjantaiyönä pian ARETALOGIAN
edellisen numeron ilmestymisen jälkeen, tapasin erään kaverin. Tämä kaveri
oli kovasti kiinnostunut tästä lehtityöstä ja kertoi lukeneensa jokaisen
numeron kannesta kanteen. Kaveri oli ihastunut lehden suoraviivaisiin ja
pelkistettyihin totuuksiin pyrkiviin linjanvetoihin. Kuitenkin kaverin mieltä oli edellisestä
numerosta jäänyt korventamaan yksi asia. Se, että olin kuulemma työttömiä
lyönyt raskaalla kädellä ja painanut alas niitä, joita jo yhteiskunta ja
muu ympäristö on alas painamassa. Siispä tarkastelkaamme lähemmin tätä
kysymystä ja lehtityössäni vallitsevia yleisiä periaatteita:
VAIN TOTUUS VOI
VAPAUTTAA IHMISEN.
Jeesus
sanoo: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun
opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä
teidät vapaiksi". (Joh 8:31ss)
Me ihmisinä elämme monenlaisten harhojen ja
illuusioiden maailmassa. Tämä langennut ja Jumalan elämästä vieraantunut
ihmiskunta vieraantunut ihmiskunta on menettänyt sen totuuden ja
viisauden, jonka Jumalan Henki vaikuttaa silloin jos ihminen elää välittömässä
Jumala-yhteydessä. Voidaan sanoa, että jo Aatamin lankeemuksesta asti
ihminen on itse luonut omat maailmankuvansa ja totuuskäsitteensä omat "jumalansa” joiden mukaan ihmiset
valtaosiltaan elävät. Näitä maailmankuvia, harhoja ja illuusioita, tämän maailman
"jumalia" syntyy jatkuvasti
uusia ja uusia, niin että ihmisen on entistäkin vaikeampaa tämän kaiken
keskeltä syvintä totuutta löytää.
On yhteiskuntahypnoottiset illuusiot, joista
valtiokirkko on näkyvin ja keskeisin; ja joka on jo vuosisatoja omilla
auktoriteeteillaan muokannut ihmisten ajatustottumuksia ja uskonnollisia
näkemyksiä, jotka tänä päivänä ovat Jumalan totuuksista niin kaukana kuin
itä on lännestä ja mitä pitemmälle valtiokirkko nykyistä tietään jatkaa,
sen kauemmas harhaan se joutuu ja ihmiset johdattaa. Eksyen ja eksyttäen.
Toisena aikamme ihmisen totuuskuvaa vääristävänä tekijänä voimme
mainita aatteelliset suggestiot, jotka rajoittavat ihmisen kykyä ajatella
itsenäisesti ja totuudenmukaisesti. Näille aatteellisille suggestioille
tunnusomaista on, että tietty puolue tai vastaava joukko muodostaa
yksilöön nähden "psykologisen auktoriteetin” jonka
auktoriteettivaikutuksen vuoksi ihminen ajattelee, puhuu ja toimii niin
kuin kuvittelee joukon häneltä odottavan. Puoluepolitiikasta tuttua on,
että niihin kuuluvat ihmiset katsovat aina asioita tiettyjen linssien ja
putkien läpi. Näkevät kaiken hyvin rajoittuneena ja vääristyneenä.
Se, mikä koskee näitä aatteellisia suggestioita, koskee myös
aikamme lahkoutuneen kristillisyyden keskuudessa esiintyviä uskonsuuntia,
kirkkokuntia, lahkoja ja lohkoja jne. Näissä esiintyvät uskonnolliset
suggestiot toimivat aivan
samojen periaatteiden mukaan kuin puoluepolitiikassa ilmenevät
aatteelliset suggestion Myös näissä ihmiset katsovat asioita hyvin
ahtaiden putkien ja vääristävien linssien läpi. Jumalan totuutta ja
viisautta näistä on yleensä hyvin vaikeaa löytää, eikä sitä näissä
piireissä hyväksytä. Yleensä he hyväksyvät saarnaajikseen ja paimenikseen
ne, jotka kaikkein parhaiten näitä uskonnollisia suggestioita synnyttävät
ja ruokkivat. Sen sijaan todelliset Jumalan totuutta julistavat ja
puolustavat Jumalan palvelijat näistä uskonsuunnista hyvin pian ulos
savustetaan ja näin he eivät koskaan tule Jumalan totuutta ja viisautta
löytämään ja todellista hengellistä kasvua kasvamaan.
Näiden
edellä mainittujen lisäksi ihmiskunnan keskuudesta löytyy valtavan paljon
muita "jumalia”, jotka ovat muokanneet ihmisten totuuskäsitteitä ja
maailmankuvia hyvinkin voimakkaasti ja edelleen muokkaavat.
Esimerkkinä näistä "jumalista” voitaisiin mainita vielä entisinä
aikoina savottakämpillä asuneet jätkäporukat ja heihin vaikuttavat
psykologiset auktoriteetit.
Näissä
porukoissa on ollut hyvin yksiviivaiset, mutta sitäkin voimakkaammat
maailmankatsomukset, jotka ovat hyvin pian muodostuneet myös näihin
porukoihin tulleiden yksilöiden maailmankatsomuksiksi. Näissä porukoissa
on kirottu Helsingin herrat, kirottu piispat ja papit (ja Korpela usko).
Samoin näissä porukoissa ovat muodostuneet ruokailutottumukset, jotka
hallitsevat heitä kuolemaan asti. "Kanin rehuja ja jäniksen eväitä” nämä
metsien miehet eivät syö. Esim. sairaaloiden ja kuntoutuslaitosten
henkilökunta on yleensä toivottoman tehtävän edessä yrittäessään näille
entisille metsien miehille terveellisempiä ruokailutottumuksia opettaa.
Samoin nämä metsien miehet on niin perusteellisesti ohjelmoitu
uskonasioita vastaan, että he mieluummin vaikka helvettiin menevät, kuin
uskonasioista edes suostuvat keskustelemaan.
Tässä siis muutamia
esimerkkejä niistä tekijöistä, jotka muokkaavat yksilön totuuskäsitteitä
ja luovat omat illuusionsa ja harhansa. Näiden illuusioiden ja harhojen
mukaan elävät ihmiset elävät jatkuvassa ristiriidassa Jumalan ja hänen
vanhurskaan totuuden kanssa.
Myös Jeesuksen aikana ihmiset elivät omien illuusioiden ja harhojen
varassa. Oli silloinen muotojumalinen farisealaisuus, (vastaa meidän
valtiokirkkoamme) ja oli monet muut puolueisiin ym. tekijöihin perustuvat
harhat ja illuusiot. Kun sitten Jeesus lähti julistamaan Jumalan
vanhurskautta, hänen sanansa oli kokonansa totuus. julistuksessaan Jeesus
paljasti niin farisealaiset, kuin muutkin harhat ja illuusiot ja johdatti
ihmiset tuntemaan sen totuudenvanhurskauden ja pyhyyden, joka tulee
Jumalalta hänen Henkensä ja sanansa kautta. Tämän Jeesuksen julistuksen
edessä monet silloisista ihmisistä joutuivat suuren ihmetyksen ja
hämmästyksen valtaan: "Ei ole koskaan ihminen puhunut niin, kuin se mies
puhuu” (Joh. 7:46) "Mistä tällä on kaikki tämä ja mikä on se viisaus, joka
hänelle on annettu? Ja mitä senkaltaiset voimalliset teot, jotka
tapahtuvat hänen kättensä kautta? Eikö tämä ole se rakentaja ...”
On niin, että useimmilla ihmisillä on jossain syvällä
sisimmässään käsitys totuudesta. Silloinkin kun he itse eivät osaa sitä
sanoiksi pukea. Sitten kun he joutuvat kasvotusten tämän syvällisen
totuuden kanssa, heidän sisimpänsä todistaa, että tässä on se, mitä he
ovat etsineet. Ja tämä syvin totuus vapauttaa heidän sisimpänsä ja antaa
sen harmonisen rauhan, joka on ihmisen menestyksen ja hyvinvoinnin
lähtökohtana.
Kun Jeesus julisti kuulijoilleen Jumalan
vanhurskasta totuutta, tunsivat ihmiset sydämissään, että tässä on enemmän
kuin vain ihmisen viisaus ja monet ottivat Jeesuksen sanan vastaan
huolimatta siitä, ettei hänellä ollut tämän maailman rikkautta ja kunniaa
tai ulkoisia edellytyksiä hyväksytyksi tulemiseen. Hänessä vaikutti
Jumalan voima ja viisaus, jonka rinnalla kaikki tämän maailman viisaus,
loisto ja kunnia menettävät merkityksensä. On myös niin, että
silloin kun ihminen elää tiettyjen aatteellisten, uskonnollisten tai
muiden suggestioiden luomien harhojen ja illuusioiden varassa, joutuu
ihminen jatkuvasti ole maan puolustusasemissa omissa karsinoissaan tai
omien barrikadiensa takana. Aina on myös niin, että kun tällainen ihminen
kohtaa arvostelua omia näkemyksiään tai illuusioitaan kohtaan, herättää
tämä arvostelu voimakkaita tunnevoittoisia vasta reaktioita.
Aatteellisten, uskonnollisten tai muiden suggestioiden luomien
illuusioiden arvostelun tulos yleensä on, kuin sohaisisi ampiaispesää.
Heti on suuri joukko ampiaisia piikit pystyssä kimppuun hyökkäämässä.
Aivan tämän lehtityön ensimmäisestä numerosta lähtien olen yhdeksi
keskeisimmistä periaatteistani ottanut ehdottoman totuuden puolustamisen
ja julistamisen. ARETALOGIAN ensimmäisen numeron etusivulla siteerasin
Stanley Jonesin sanoja: "Tällainen se on, veljeni. Särkekää se jos se on
särjettävissä. Minä en halua olla paratiisissa Jos se on hullun paratiisi.
Todellisuuden ulkopuolella ei ole rauhaa, ja Jos tämä ei ole
todellisuutta, niin minun, on syytä huomata se a joissa". Näissä Stanley
Jonesin sanoissa kuvataan ytimekkäästi ne pariaatteet, joihin yhdyn
täydestä sydämestäni ja joiden mukaan tulen jatkuvasti toimi maan. Totuus
ei ole haavoitettavissa tai loukattavissa, eikä totuus koskaan ole niiden
pelkona, jotka jo totuudessa vaeltavat. Se, että suora totuuden
julistaminen synnyttää jossain voimakkaita vastareaktioita, osoittaa se,
ettei siellä kaikki ole aivan kohdallaan ja tarvetta parannukseen ja
asioiden uuteen arviointiin on.
Nyt nämä ehdottomaan totuuteen pyrkivät linjanvedot ovat luoneet
tälle lehtityölle niin lujan ja vahvan perustan, että sitä vastaan saa
hyökätä mistä päin, ja kuinka arvovaltaisilta tahoilta tahansa, niin tämä
perustus kestää. On jo kestänyt monet hyökkäykset ja oikeustoimilla
uhkaamiset ja tulee kestämään. Totuutta vastaan me emme mitään voi, vaan
totuuden puolesta, sanoo apostoli Paavali. (2. Kor. 13:8).
Tämän
maailman "Pelin henki” on yleensä se, että ihmiset muodostavat omat
totuuskäsitteensä tiettyjen auktoriteettien, joukon tai arvovaltaisen
henkilön mielipiteiden mukaan. Kuitenkaan Jumalan, totuus ei tällaisiin auktoriteetteihin
katso. Jumalan edessä kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia riippumatta heidän
varallisuudestaan tai yhteiskunnallisesta asemastaan. Tämä periaate toimii
myös tässä lehtityössä. Työnantajani, Jumala taivaassa, on kuningasten
Kuningas ja herrain Herra, ja tämän mukaisesti tulen suhtautumaan myös
tämän maailman valtaherroihin. Tarvittaessa olen valmis ojentamaan vaikka
itseään Tasavallan Presidenttiä, Piispoista ja papeista, tuomareista ym.
muista valtaherroista puhumattakaan. Lehtityössäni en rakenna
totuuskäsitteitäni näiden valtaherrojen mukaan, vaan sen mukaan mitä jokin
asia todella on. Arvostan ja kunnioitan maallisia viranomaisia ja johtajia
vain, jos he noudattavat työssään korkeita eettisiä ja moraalisia
periaatteita. "Rötösherrat", rattijuopot nimismiehet, väärämieliset
tuomarit, juopot upseerit jne. ovat niitä pohjasakan" edustajia, joille
en, korkeasta asemasta huolimatta, osaa pennin vertaa arvoa antaa.
2. ULKOISET TEKIJÄT IHMISEN PERSOONALLISUUDEN MUOKKAAJINA.
1960-luvun alkupuolella kiinnostuin
psykologiasta ja käytin paljon aikaa ihmisen persoonallisuuteen
vaikuttavien tekijöiden tutkimiseen. Psykologian yksi keskeisimpiä
päämääriä on etsiä vastaus kysymykseen MIKSI? Miksi joku toimii niin kuin
hiin toimii? Miksi joku teki niin tai näin? Samalla, kun luin paljon alan
kirjallisuutta, tein paljon havaintoja elävästä elämästä ja vertailin
niitä kirjoissa opetettuihin totuuksiin.
Armeijassa ollessani olin
kosketuksessa suurten joukkojen ja mahdollisimman monien erilaisten
persoonien kanssa. Samoihin aikoihin tein erään havainnon:
Voidaan sanoa, että meillä jokaisella on omat
kaksoisolentomme. Siis on ihmisiä, jotka ovat täysin samanlaisia
ulkomuodon, luonteen piirteiden, älykkyyden, puhetyylin jne. suhteen.
Armeijassa ollessani panin merkille erään kaksoisolentoparin. Toinen
näistä oli hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa, kun taas toinen oli katu
ojan puliukko. Miksi näin? Ja vastaus löytyi näiden kahden
synnynnäisistä taustoitta.
Toinen oli syntynyt hyvään kotiin, kun taas toinen oli huutolaispoika. Ja
ymmärtääkseni muita syitä ei tarvitse lähteä edes etsimään. Tällä katuojan
puliukolla olisivat olleet kaikki edellytykset menestyä tässä elämässä,
mikäli hänen lähtökohtansa tälle elämälle olisivat olleet
paremmat.
Vielä kolme vuosikymmentä sitten lapsen syntyperä saneli
suoraan ne ehdot, joiden mukaan lapsen oli tulevassa elämässä elettävä.
Niillä lapsilla, jotka syntyivät rikkaampiin koteihin, oli kaikki
menestymisen edellytykset tässä elämässä. Oli mahdollisuus koulun
käynteihin jne. Sen sijaan köyhien kotien lasten koko tuleva elämä oli
hänen syntyperänsä perusteella sinetöity. Huolimatta siitä, että heillä
olisi lahjakkuutta ollut, ei heillä ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia
kansakoulua pitemmälle opiskelemiseen. Samoin meillä Suomessa vielä sotien
jälkeen vallitsi voimakas "kastijärjestelmä" jonka mukaisesti ihmiset
luokiteltiin omiin arvoluokkiinsa. Tässä luokittelussa käyhän kodin lapset
Tässä luokittelussa köyhän kodin lapset painettiin alimpaan luokkaan, ja
he kelpasivat yleensä vain isojen talojen lähes palkattomiksi rengeiksi ja
piioiksi. Ja tällä luokittelulla köyhän, kodin lapset painettiin
ympäristön taholta niin henkisesti maanrakoon, että sieltä vain ani harvat
ovat päässeet nousemaan.
Jos vielä tarkastelemme kodin merkitystä
ihmisen persoonallisuuden rakentajana, niin lapsi tarvitsee avoimeksi ja
vapaaksi persoonallisuudeksi kasvaakseen harmonisen ja ehyen kodin, jossa
vallitsee äidillinen rakkaus ja isällinen turvallisuus. Tämä ehyt koti
muodostaa sen "suojakuoren", jonka sisällä lapsista kasvaa terveen
itsetunnon omaavia, avoimia ja luovia ihmisiä. Sen sijaan niille lapsille, joilta tämä ehyen kodin
muodostama "suojakuori" puuttuu, tämä "suoja kuori” kasvaa heidän
persoonallisuuteensa ja heistä kasvaa niitä pateettisia ja estyneitä
ihmisiä, jotka asuvat oman kivikovan kuorensa sisällä pystymättä koskaan
avoimeen ja vapautuneisiin kontakteihin toisten ihmisten kanssa.
On
sanottava, että ihminen, joka ei koskaan ole saanut osakseen hyväksymistä,
ei pysty hyväksymään ketään; edes itseään. Samoin ihminen, joka ei koskaan
ole saanut osakseen rakkautta, ei pysty rakastamaan ketään; edes itseään.
Nyt nämä taustatekijät hallitsevat voimakkaasti sitä, millainen ihmisestä
loppujen lopuksi tulee. Totuus on, että monet meistä ovat joutuneet
lähtemään tähän elämään niin kovista olosuhteista, että tämä on lyönyt
leimansa koko olemukseemme ja tämän vuoksi monen elämä on, niin kuin moni
on minulle sanonut, yhtä maanpäällistä helvettiä, jossa ihmisen henkisten
kärsimysten summa on suurempi kuin mitä ihminen kantaa jaksaa.
Katso minun palvelijani, jota minä tuen,,
minun valittuni, johon minun sieluni mielistyi. Minä olen pannut Henkeni
häneen, hän levittää kansakuntiin oikeuden. Ei hän huuda eikä korota
ääntään, ei anna sen kuulua
kaduilla. Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilän
sydäntä hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti". (Jes.
42:lss).
Kun Jeesus tuli toteuttamaan Jumalan
tahtoa meidän keskellemme, hän tuli täytäntöön panemaan jumalan armon ja
rakkauden aivoitukset ihmisten keskellä. Jumala on oikeuden Jumala, joka
ymmärtää ihmisen tekojen ja edesottamusten todelliset syyt ja hänen
armonsa ja rakkautensa on määrätön. Kun Jeesuksen aikana niin monet korkea
kirkolliset fariseukset ja vastaavat olivat valmiit kivittämään heikot
alas painetut ja elämässään haaksirikkoon joutuneet lähimmäiset, oli
Jeesuksella näille kivittäjille sanottavana yksi sana: "Kuka teistä on
synnitön, se heittäköön ensimmäisellä kivellä”. Jeesus ei särjettyä ruokoa
musertanut, vaan hän antoi armon ja rakkauden ja uuden elämän niille,
jotka tämä maailma oli murjonut ja alas painanut.
Nyt tässä
lehtityössä pyrin toteuttamaan aivan samoja periaatteita. Jumala ei
koskaan tuomitse tai hylkää ihmistä sellaisten syiden vuoksi, joille
ihminen itse ei voi mitään. Vieläkään Jumala ei särjettyä ruokoa muserra
tai jo alas painettua alas paina. Kuitenkin meidän on aina syytä myös
muistaa, että viisaus alkaa tosi asioiden tunnustamisesta. Siitä, että me
katsomme totuuksia suoraan silmiin ja lähdemme näiden tosiasioiden mukaan
elämää korjaamaan ja uudelleen rakentamaan.
Kun edellisessä
numerossa käsittelin ihmisen henkisen ja fyysisen minuuden
vastakohtaisuutta ja niiden
vaikutusta ihmisen persoonallisuuden muodostumiseen, ei tarkoitukseni
ollut alas painaa niitä, jotka jo on alas painettu tai lyödä jo lyötyä.
Kuitenkin me olemme näissä kysymyksissä kasvotusten elämän lahjomattomien
realiteettien kanssa. Tunnettiinpa ne tai ei. Hyväksyttiinpä ne tai ei.
Raamattu sanoo, että mitä ihminen kylvää, sen hän myös niittää.
”Joka lihaan, kylvää, se lihasta turmeluksen niittää, joka henkeen
kylvää, se hengestä iankaikkisen elämän niittää.” Tämä on realiteetti,
jota vastaan meidän on aivan turha lähteä väittelemään. meidän on aivan
turha lähteä väittelemään. Juoppous, huoruudensynnit jne. ovat sitä lihaan
kylvämistä, joka rappeuttaa ihmisen henkisen minuuden ja tekee hänestä
näiden syntitottumusten orjan. Olkoon juoppouteen miten monta tai
perusteltua syytä tahansa, työttömyys, asunnottomuus ym. joutuu ihminen
kuitenkin tämän juoppouden seuraukset kantamaan, niin ajassa kuin
iankaikkisuudessakin. Silloin kun ihminen on kapakkaympyrät päivittäisiksi
elinympäristöikseen valinnut, on hän valinnut samalla tämän valinnan
seuraukset osakseen. Leimautumisen kapakkakundiksi, jota työnantajat
karttavat jne. Työttömän, joka aikaansa kapakkaympyröissä tuhlaa, on
lopulta mahdoton kunnon työpaikkaa en mistään löytää. Samoin yleinen
käytäntö näillä kapakkakundeilla näyttää olevan, että aina kun kortistosta
heille työpaikka osoitetaan, heille varmasti löytyy esteitä, etteivät he
tähän työhön voi lähteä, mutta annapa olla kun tulee lähtö vaikka vain
toisen siivellä ryyppäämään, niin jo pääsevät pitkienkin matkojen päästä
ja on askeleissa vauhtia, että housut lahkeet lepattaa. Tämä on koruton
totuus monen kohdalla, ja sillä, että näitä totuuksia tämän lehden
sivuilla käsittelen, en mielestäni ole ketään lyömässä tai alas
painamassa. Tie parannukseen ja uuteen elämään lähtee vain näiden
tosiasioiden tunnustamisen kautta.
3. NIISTÄ ELÄMÄN REALITEETEISTA
"Pappani maja oli
matala ja pieni, ei tarvinnut portahia”, lauletaan eräässä kansanlaulussa.
Mennäksemme vielä alussa mainitsemani elokuisen kaverin
ajatuksiin, niin hänen mukaansa olen onnistunut elämässäni paremmin kuin
toiset. Vaan mitenkähän tämä asia loppujen lopuksi on?
Ne elämän
lähtökohdat, joista olen tulle maalliselle taipaleelle lähtenyt, eivät
olleet mitään ruusutarhoissa tanssimista. Lapsuudenkotini oli pieni vanha
sauna, josta oli kunnostettu tilapäinen asunto uuden ja suuremman
toivossa. Lattia pinta-alaa tässä kotimökissä oli vain 13 ja
kymmenhenkisellä perheellä jäi peräti 1,3 neliötä henkeä kohti. Perheen
toimeentulo oli kirjaimellisesti puun ja parkin välissä, eli niissä
savottatöissä, joissa isäni ahkeroi kulkea. Muistan erään syksyn joskus
kymmenvuotiaana ollessani. Isäni kulki 5km.n päässä metsätöissä
parkkaamassa jäisiä pöllejä. Metsään isäni lähti keppiin nojaten
linkuttamaan ja kotiin tultuaan hän piehtaroi illat kotimökin lattialla ja
taas aamulla keppiin nojaten linkutti metsään. Oli iskias, ja oli suuri
lapsilauma. Siihen aikaan ei ollut sairaspäivärahoja ja lääkärit olivat
niin kalliita herroja, ettei köyhä pystynyt lääkäriin menemään. Oli elämän realiteetteja
kerrakseen. Kun sitten eräänä aamuna katselin ikkunasta isäni metsään
linkuttamista, nousi mieleeni vastuu perheen toimeentulosta niin pian kuin
kynnelle kykenisin.
Elettiin helmikuuta 56. Isäni oli jälleen
pitkällä savottamatkalla ja kotimökistä loppuivat polttopuut. Niin otin
2-vuotta nuoremman veljeni kanssa pokasahan ja mentiin valtion metsään ja
kaadettiin sieltä iso honka. "Rytinä kuului kruunun metsästä". Sahattiin
sitten tämä honka pölkyiksi ja vedettiin kelkalla kotiin. Ja taas oli
puita pitkäksi aikaa. Tämä uroteko, suuren hongan kaataminen nostatti
11-vuotiaan poikasen mieltä niin paljon, että päätettiin veljeni kanssa
lähteä kesän tullen pöllimetsään. Ja otamma oman palstan". Kun sitten isä
tuli pyhäntienoona kotiin, kerroimme hänelle aikomuksestamme. "Ei sitä
aivan omaa palstaa, mutta kyllä töihin saa lähteä jos haluaa”, oli isän
vastaus suunnitelmiimme.
”'Jo joutui armas aika ja suvi suloinen”,
laulettiin koulun päättäjäisissä ja näiden päättäjäisten jälkeen alkoi
sitten "suvi suloinen". Jo illalla teroitettiin koloraudat ja varustettiin
varusteet seuraavan aamun pöllisavottaa varten. Työmatkaa oli yli neljä
kilometriä kävellä aamua - iltaa. Töihin lähdettiin 7.aikaan aamulla ja
illalla 6.n tienoolla käveltiin kotiin. On sanottava, että elämä oli
kovaa, mutta kovat oli pojatkin. Se kesä meni raskaan työn merkeissä
parkkuupukin vieressä. Välillä käytiin niittämässä siipivikatteella
jokivarsiniityiltä heinät ja kannettiin ne latoihin ja taas jatkui sama
parkkuuhomma aina koulun alkamiseen asti.
Koulunkäyntimotivaatiot
siihen aikaan olivat hyvin vähäiset. Jopa keskikoulu olisi pitänyt itse
kustantaa ja kun köyhän kodin pojalla tähän ei ollut mahdollisuutta,
kaikki muutkin jatkomahdollisuudet kariutuivat tähän. Kansakoulu oli sen
vuoksi ”välttämätön paha", joka piti jotenkuten saada läpi venkuloitua.
Kuvaavaa silloiselle koulunkäynnille oli, että osa läksyistä piti käydä
kilometrin päässä naapurissa lukemassa. Koululla kun ei ollut varaa
kaikille oppilaille edes omia kirjoja antaa.
Kun sitten kevät alkoi
lähestyä ja illat pidentyä, niin koulun välitunnit suunniteltiin
lanssiparkkuuta ja pöllisavottoihin lähtöä. Eräänä päivänä luokkatoverini
Seipäjärven Jounin kanssa sepitettiin aiheesta laulunpätkä: "Kun kesä
tullee ja lumi sullaa, niin näitä poikia ei täällä näy”. Seuraavana kesänä
1957 olin nuoremman, veljeni kanssa isän mukana parkkaamassa Rääsypalossa.
Työmatkaa oli 3 km metsäpolkua. Töihin lähdettiin tavan mukaan 7-aikaan ja
6.n tienoilla tultiin kotiin. Mutta ei siinä vielä kaikki. Kun oltiin
syöty ja vähän levähdettyä, lähdettiin vielä illalla perkaamaan peltoa.
Kaivettiin ojaa, kuokittiin ja revittiin kantoja käsipelillä aina
keskiyölle asti. Sen jälkeen pesulle ja nukkumaan ja aamulla taas 7.n
aikaan metsään. Näin kuutena päivän viikossa.
Kun tätä oli muutama
viikko jatkunut, olin joskus iltaisin niin väsynyt, että jalat vapisivat.
12.vuotiaalle tämä oli kovaa peliä, ja joskus tuntui, että "kovaa on
köyhän elämä, ystäväni! Rohkenen väittää tietäväni mitä elämä on, silloin
kun se todella kovaa on. Tiedän myös mitä on työttömän elämä. Mitä on
kävellä kädet taskussa ikkunasta ikkunaan ilman työtä ja
työttömyyskorvausta.
"Ja hän kyllä sen olisi poiminut, ja painanut
povelleen. Mutta köyhänä ei ole tohtinut, vaan on jättänyt paikoilleen",
sanotaan eräässä yksinäisestä laaksonruususta kertovassa kansanlaulussa.
Joskus ennen armeijaa (tulkoon nyt nekin sydämen salat julki) ihastuin erääseen, juuri
kauneimpaan kukoistukseensa puhjenneeseen neitoseen. Rikkaan talon
tyttöön. Silmäpeli kertoi omaa kieltään siitä, että tämä tunne oli
molemminpuolista. Mutta. Hyväksyin seurustelun vain
avioliittotarkoituksella ja puhtain periaattein. Kun sitten ajattelin omaa
tilannettani, niin satunnaisten työpaikkojen varaan ei voinut
minkäänlaisia tulevaisuudensuunnitelmia tehdä ja kun vieläkään ei ollut
minkäänlaiseen kouluun mahdollisuutta ja näin päästä kunnon ammattiin,
tulin siihen tulokseen, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia
avioliiton solmimiseen ja oman kodin ja perheen perustamiseen ja kun en
halunnut lähteä tytön tunteilla leikkimään tai vielä vähemmän turmella
hänet, niin tukahdutin omat tunteeni ja unohdin koko asian. Mutta sitten.
Voi sitä köyhän työttömän tuskaa, kun rikkaan talon poika tuli ja poimi
tämän juuri kauneimpaan kukoistukseen puhjenneen puhtaan
kukkasen.
Kai hetken lohtu olisi tuopista tai pikarista löytynyt,
mutta näihin hetken lohtuihin ei liity toivoakaan paremmasta
tulevaisuudesta ja niin ne ajatukset hetken lohduista ja elämän ankeudesta
pakenemisista saivat mennä.
Niissä poikavuosien elämän kovissa
realiteeteissa jouduin perusteellisesti selvittämään omat mahdollisuuteni
tässä elämässä ja valitsemaan elämäni tien ja sen valinnan seuraukset.
Tulin siihen tulokseen, että minun on lähdettävä määrätietoisesti kehittää
itseäni ja tämän perusteella rakentamaan omaa tulevaisuuttani. Jos niissä
kovissa realiteeteissa lähden kapakoista tai ryyppyporukoista lohtua ja
ymmärtämystä etsimään, minusta tulee ennen pitkää katuojan puliukko. Ja niin tein päätökseni. Kun
kouluun ei ole mahdollisuutta, niin rupean itse opiskelemaan tietopuolisia
ja kehittäviä aiheita ja tähtään kauas tulevaisuuteen. "Vielä kerran
koittaa päivä, jolloin kaikki on toisin".
On niin, että kun elämäsi on
kovaa, niin ole sinä kovempi kuin elämä niin sinä selviät. Tai. Jos
maailma sinua painaa, niin ole sinä suurempi kuin maailma, niin sinä
voitat. Eli totuus on, että selviytyäkseen elämän kovista realiteeteista ihmisen on
henkisesti kasvettava näiden realiteettien yläpuolelle. Köyhiin oloihin
syntyneiltä ja maailman alas painamilta ihmisiltä henkistä kapasiteettia
vaaditaan valtavan paljon en kuin muilta pystyäkseen niistä oloista
nousemaan elämän voittajaksi ja tämän otin omaksi päämääräkseni. Kasvaa
hengen jättiläiseksi ja uskon sankariksi. Itseni ja elämäni voittajaksi.
Ei niin huonoa etteikö siihen myös omat hyvät puolensa liittyisi.
Kun työttömällä ei ole työtä niin työttömällä on runsaasti aikaa ja tämän
ajan hyödynsin jatkuvaan itseni kehittämiseen ja henkiseen kasvattamiseen.
Todellisen ja kestävän minäkuvan voi rakentaa vain totuuden syvällisen
oivaltamisen varaan ja tässä oli yksi alue, jonka kehittämiseen käytin
valtavan paljon aikaa ja vaivaa.
On sanottu, että Raamattu on
Jumalan sanaa, ja hänen sanansa on kokonansa totuus. Ja näin on. Mutta.
Kriittiselle totuuden etsijöille ei pelkkä sanominen riitä. On
tutkittava asioita
mahdollisimman laajakantoisesti ja monien eri tahojen kautta etsittävä se,
mikä todella totuutta on. On kaivauduttava asioiden syvimpään olemukseen.
Niihin aikoihin Raamattu oli usein kädessäni ja käytin paljon
aikaa sen syvälliseen tutkisteluun. Tämän lisäksi tutkin Phagavad Gitan
opetuksia ja intialaista filosofiaa. Lähinnä Krisnamurtin teoksia, sekä
psykologiaa. Näistä avautui minulle tie henkiseen tiedostamiseen ja
kokonaan uuteen ulottuvuuteen. Voin sanoa, että Raamattu on Jumalan sanaa,
ja on valtaosin totuus, mutta. Se kristinusko, joka meidän länsimaisen
kulttuurin keskuudessa esiintyy, on hyvin kaukana alkuperäisestä
apostolisesta uskosta. Mammonan palvonta, - minä korostus jne. mikä
länsimaisessa kulttuurissa on keskeistä, on turmellut kristinuskon
syvimmän olemuksen ja sen voiman. Myös suomalainen kristillisyys on vain
häilyvä varjo siitä, mitä todellinen apostolinen usko on, silloin kun se
pääsee täysipainoisesti ihmisten keskuudessa toimimaan.
Yksi
virstanpylväs tällä henkisen kasvun tiellä oli syyskuun 28 pvä 1968, kun astuin kotikylän yleisön
edessä näyttämölle esittämään "hypnoosiopin mestarinäytteen". On niin,
että kun suutarin tai muun ammatin harjoittajan oppipoika saavutti tietyn
pätevyystason, hänen oli suoritettava oma mestarinäytteensä, jossa hänen
taitonsa punnitaan. Aivan samaa ajatusta toteutin myös tällä
hypnoosiesitykselläni. Olin 6 vuotta kaikessa hiljaisuudessa paneutunut
näihin salaisuuksiin ja halusin oppimani julkisuuteen tuoda.
On sanottava,
että sinä lauantai-iltana olin totisen paikan edessä. Maamiesseuran talon
sali oli täynnä epäluuloista ja arvostelevaa yleisöä, joka ei uskonut koko
hypnoosiin, ja vielä vähemmän siihen, että minä, oman kylän poika, siihen
pystyisin. Mutta. Tiesin, mitä olin tekemässä ja uskoin asiaani ja niin
tästä esityksestä muodostui lähes täydellinen. Kansa oli hiljaa ja
ihmetteli, eikä sen illan jälkeen kukaan enää hypnoosia humpuukiksi
nimittänyt. On asioita, joita ihmiset eivät tunne eivätkä ymmärrä, ja sen
vuoksi heidän on vaikea uskoa ennen kuin näkevät ja se lauantai-iltainen
esitykseni johdatti yleisön kasvotusten suurten ja tuntemattomien asioiden
kanssa. Asioiden, jotka ovat tältä maailmalta salattuja, mutta joihin voi
syvällisen ja määrätietoisen tutkistelun kautta sisälle päästä. Minulle
nämä syvälliset ja salatut totuudet olivat avautuneet vuosien
määrätietoisen tutkistelun seurauksena. Ja ratkaiseva merkitys täissä oli
se, ettei ollut työtä eikä työttömyyskorvausta ja minulla oli valtavasti
aikaa näiden salattujen totuuksien syvälliseen tutkisteluun.
4. HENGEN TIET
Intialaisessa
filosofiassa, missä näitä henkisiä totuuksia on jo tuhansia vuosia
tutkittu, kuvataan ihmisen persoonallisuuden kasvua vertaamalla sitä
lootuksen kukkaan. Ja mielestäni tämä kuvaus on osuva ja käytännössä
toimiva kaikkialla maailmassa ja monien ihmisten elämässä.
Lootuksen juuret
ovat pohjamudissa, mutta kasvettuaan läpi veden se pinnalle päästyään
puhkeaa kauneimpaan kukoistukseensa. Ystäväni! Kuinka monella meistä
juuret ovat pohjamudissa? Jos vertaan omia lähtökohtiani tälle elämälle,
niin juuri sen köyhempiä ja kovempia elämän olosuhteita on vaikea löytää .
Ja kuitenkin. Se henkisen kasvun tie, jonka - elämäni tieksi valitsin, on johtanut tähän, missä tänä
päivänä olen. Ja vieläkin sanon niin kuin Raamattu sanoo: "Mitä ihminen
kylvää, sen hän myös niittää. Joka lihaan kylvää, se lihasta turmeluksen
niittää. Joka henkeen kylvää, se hengestä iankaikkisen elämän niittää”.
(Gal. 6:7,8). Ja tämän kylvötyön laatu - oman tiensä valinta - on ihmisen
itsensä suoritettava.
Mennäksemme vielä näihin pohjamutiin, niin
on sanottava, että juuri kapakat, juopporemmit jne. ovat niitä pohjamutien
näkyviä edustajia, joissa aikaansa tuhlaavilla ihmisillä ei tapahdu
minkäänlaista henkistä kasvua. Ei ainakaan ylöspäin. Juopot ovat kuin
lootuksenvarret, jotka ryömivät pitkin pohjaa ja lopulta hautautuvat
lopullisesti pohjamutaan, pääsemättä koskaan pinnalle ja kukoistukseensa
puhkeamaan.
Ihmiselle on aina
parempi, mitä nuorempana hän oikean elämäntien valitsee eikä lähde
ollenkaan näihin kapakkaympyröihin tai juopporemmeihin. On sanottu, että
säilytetty puhtaus on aina parempi kuin pesty lankeemus. Niin ikään
raittiuden tien el5miinsii tieksi valinneet pysyvät vapaina viinan
tuomista kiroista ja orjuuksista. Jos kuitenkin ihminen on ehtinyt
juoppokurjuuden tielle sortua ja näiden kapakkaympyröiden kanssa sinuiksi
tulla, on hänellekin parempi, mitä pikemmin ja nuorempana hiin näistä
savuisista ja tunkkaisista kapakoista tai juoppokööreistä lopullisesti
ulos kävelee. "Aurinkoon ja tuuliin raikkaisiin" ja uuteen
elämään.
"Joka henkeen
kylvää" sanottiin Raamatussa. Nyt tämän henkeen kylvämisen tiellä on
ihmisellä valittavan kaksi tietä.
Ensinnäkin. Usko ei ole
jokamiehen (tai naisen). Silloin kun ihmistä nämä uskonasiat eivät
yksinkertaisesti kiinnosta, häntä ei tälle tielle voi, eikä saa painostaa.
Eikä hänen pidä lähteä teeskentelemään jotain sellaista, mihin hän ei ole
sisäisesti kypsä. Kuitenkin mahdollisuus omaan henkiseen kasvuun ja
oivalluskyvyn kehittämiseen, tiettyyn rajaan asti on olemassa ilman
uskoakin. Mahdollisuuden tähän tarjoavat mm filosofinen kirjallisuus.
Esim. Krisnamurtin "Avaimena vapaus", Uuteen ulottuvuuteen", "Oivalluskyky
herää" ym. ym. Olen näitä teoksia tutkinut ja kokenut monta "Ahaa
elämystä' näiden parissa. Samoin silmäni ovat avautuneet näkemään monet
asiat aivan uudessa valossa ja arvojärjestyksessä. Tämän lisäksi meillä
Lapissa suuret humisevat erämaat tarjoavat mahdollisuuden terveellisiin ja
yleiskuntoa kohottaviin harrastuksiin. Vaikka tällä tiellä ei iankaikkista
el saavutakaan, niin jo tällä tiellä ihminen voi pelastaa tämän maallisen
elämän ja tämäkin on jo
tuhannen kertaa parempi ratkaisu, kuin lopullinen rappeutuminen savuisissa
kapakoissa tai ryyppyremmeissä.
Mutta sitten. Tuhat kertaa
vieläkin parempi ratkaisu on, jos ihminen lähtee totisen parannuksen
tielle ja löytää todellisen Jumala-yhteyden. Tällä tiellä ihmisen ei itsen tarvitse yrittää
voittaa omia heikkouksiaan ja vaikeuksiaan, vaan itse Jumala, Pyhän Hengen
voimassa, tulee ihmisen avuksi. Jos on niin, että näistä maallisista
filosofioista jo löytyy paljon totuutta ja viisautta, niin vielä paljon
enemmän totuutta ja viisautta
löytyy silloin kun Pyhä Henki Totuuden Henkenä tulee ihmiseen asumaan ja johdattaa ihmisen Jumalan
vanhurskaan totuuden tuntemiseen ja hänen mittaamattomien viisauksiensa
alkulähteille. Ja mikä parasta. Tällä tiellä ihminen pelastaa sekä
maallisen että iankaikkisen elämänsä.
Niin ystävät,
kalliit! Joitakin vuosia sitten, vielä terveenä ollessani, istuin
linja-autoaseman pitkällä penkillä. Joku vanhemman puoleinen kaveri yritti
asemalla olevasta puhelimesta soittaa moneen paikkaan ja ilmeisesti kaikki ei mennyt
niin kuin piti, koskapa kaveri, puhelimen luota lähtiessään puoliksi
yksikseen tuumaili: "Kyllä tämä on elämää. Voi, että tämä on elämää” ja
sitten nosti katseensa meidän muiden puoleen: "Vai mitä muut
sanovat?” ”Kyllähän elämä on
monille meistä aikamoinen kommervenkki", tuumasin vastaukseksi tähän
kaverin kysymykseen. "Kommervenkki.. Kommervenkki...", tuumaili kaveri
linja-autoaseman baarin puolelle astellessaan.
Niin, ystävät,
kalliit! Tämä elämä on monille meistä aikamoinen kommervenkki. Mutta
samalla tämä elämä on valtava haaste, johon meidän on pystyttävä
vastaamaan. Olen monesti sanonut, että ihmisellä on kaksi mahdollisuutta:
Voittaa elämä tai tulla elämän voittamaksi. Nyt ihmisen henkisestä
kypsyydestä ja suuruudesta riippuu täysin se, miten hän näihin elämän
haasteisiin pystyy vastaamaan. Samoin jokainen tilanne meidän elämässämme
on enemmän tai vähemmän tienhaarassa olemista. Meidän on valittava, miten
me tähän tilanteeseen suhtaudumme ja miten me tämän tilanteen ratkaisemme.
Näistä valinnoista ja ratkaisuista muodostuu tapahtumin ketju, joka
säätelee meidän koko kohtaloamme. Tästä tapahtumain ketjusta intialaiset
käyttävät nimitystä Karman laki. Siis jokainen synnyttää tämän valinnan
seurauksena uuden tilanteen, jossa me jälleen joudumme valitsemaan. Ja
taas tämän valinnan seurauksen on uusi tilanne ja valinta jne. jne. jne.
aina kuolemaamme asti.
Tie ihmisen henkiseen kasvuun ja sen
mukaiseen menestykseen käy aina vastoinkäymisten ja koettelemusten
kautta.
Jos tahdomme kasvaa todellisiksi
hengen jättiläisiksi ja uskonsankareiksi, meidän on rohkeasti käytävä päin
elämän haasteita ja voitettava jokainen tilanne ja haaste. Ihmisen
henkinen kypsyys kasvaa vain tällä voittamisen tiellä. Samoin meidän tulee
aina muistaa, että tietyt elämän kriisit kuuluvat aina ihmisen elämään ja
näitä elämän kriisejä on ennen kaikkea nuorilla, joiden on raivattava oma
tiensä ja löydettävä oma paikkansa tässä epäinhimillisyyden
rakkaudettomasta maailmassa. Maailmassa, jossa aivan liian usein pelin
henkenä on: "Kovetu tai tuhoudu”. On ymmärrettävää, että näissä monissa
identiteettikriiseissä ja olemassa olon taisteluissa nuori ja vanhempikin kokee usein
väsymystä ja ahdistusta ja tarvetta löytää edes hetken lohtua ja
vapautusta toisten seurasta, vaikka sitten kapakoista. Niin kuin aivan
liian usein aikanamme tapahtuu. Muualta kun on lähes mahdotonta ystävää ja
ymmärtäjä löytää. Tästä ystävyydestä ja ymmärtämyksestä ihminen joutuu
sitten maksamaan hinnan, jota olemme tässä yhteydessä käsitelleet, ja joka
ei aivan halpa ole. Ja tämä hinta on mukautuminen siihen syntikurjuuteen,
joka siellä vallitsee ja leimautuminen "kapakkalinnuksi” tai
"kapakkakundiksi".
JA LOPUKSI.
HENKILÖKOHTAINEN KUTSU SINULLE.
"Meidän on uudesti
luotava maa, raukat vain menköhön merten taa... Miekkaa ei tarvis, tarmoa
vaan..." jne. jne. lauletaan meille tutuksi tulleessa Nälkämaan laulussa.
Nyt näistä "nälkämaan päivistä" me Suomen kansana olemme päässeet.
Totuuden nimessä on sanottava, että tässä "pettuleivän maassa” ei koskaan
ole eletty ulkonaisesti niin vaurasta aikaa, kuin mitä meidän aikanamme
on.
Kuitenkaan tämä ulkonainen hyvinvointi ei ole pystynyt
täyttämään niitä henkisiä tarpeita, jotka meidän aikanamme kaikkialla
täyttymystään huutavat. On sanottava, että huolimatta ulkonaisesta
hyvinvoinnista, kansamme elää yhäti pahenevan henkisen hätätilan
aikakautta.
Ystäväni.
Keskuudessamme elää valtavan paljon niitä ihmisiä, joiden elämän
perusteet ovat syystä tai toisesta järkkyneet, ja joiden henkinen taakka
on tullut liian suureksi yksin kantaa. Ja ehkä myös sinä olet yksi heistä.
Olen itse aikanaan etsinyt vastauksia kovan elämän koviin realiteetteihin.
Etsinyt kirkonpenkkiä turhaan kuluttamalla. Etsinyt eri uskonsuunnista ja
etsinyt filosofioista. Näistä kuitenkaan vastausta löytämättä. Kuitenkin
olen vastauksen löytänyt, ja löytänyt sen Raamatusta. Ystäväni! Siellä on
vastaus niin sinun, kuin kaikkien muidenkin ihmisten ja kansakuntien
tarpeisiin. Mutta ystäväni! Niin kauan kuin tämä vastaus on vain
kirjaimena Raamatun sivuilla, tämä jää useimmilta iäti löytämättä ja ihmiset nääntyvät ja hukkuvat
omien täyttymättömien henkisten tarpeidensa painamina.
Tämän
vuoksi, ystäväni! Tämän Raamatun Sanan on muututtava lihaksi ja lähdettävä
kävelemään kahdella jalalla jotta ihmiset voisivat vastauksen omiin
henkisiin tarpeisiinsa löytää. Jumalan on rakkaus. Jumalan on armo.
Jumalan on Hengen Voima ja voitelu ja silloin kun nämä Jumalan lahjat
pääsevät ihmisten keskellä toimimaan, niin kuin ne apostolisena aikana
toimivat, niin tässä on vastaus kaikkiin elämän tilanteisiin ja
haasteisiin ja ehkä sitten
moni löytää ystävän ja ymmärtäjän muualtakin kuin kapakkapöytien
ympäriltä.
Ja nyt, ystäväni! Jotta tämä kaikki voisi käytännössä
toteutua, tähän tarvitaan ihmisiä. Meitä, niin sinua kuin minuakin. Vaikka
Jumalalla olisi kuinka suuria ja hyviä aivoituksia meitä yksilöinä ja koko kansakuntaa kohtaan, mutta
jos Jumalalla ei täällä maanpäällä ole ihmisiä häntä palvelemassa, niin
nämä hyvät aivoitukset jäävät iäti toteutumatta. Ja tämän vuoksi haluankin
kysy sinulta henkilökohtaisen kysymyksen: "Oletko sinä
valmis?"
Ystäväni! Älä katso omiin puutteisiisi tai
mahdollisuuksiisi. Raamattu sanoo, että kaikki ovat syntiä tehneet ja
Jumalan kirkkautta vailla, mutta saavat lahjaksi vanhurskauden. (Room 3:23) Ja vielä: "Jos joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Se, mikä on vanhaa, on kadonnut, ja
katso, uusi on sijaan tullut". (2.Kor 5:17). Ja vielä: ”Ei niin, että
meillä itsellämme olisi kykyä
ajatella jotakin, ikään kuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky,
mikä meillä on, on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi
olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä
kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi". (2. Kor.3:5,6).
Siispä, ystäväni! Kaikki on kiinni vain sinusta itsestäsi.
Tahdotko sinä uhrata itsesi ja elämäsi hänen tahtoaan täyttämään ja oletko sinä valmis kestämään
kaikki tämän tien
koettelemukset ja vaivat? Tahdotko kasvaa hengen jättiläiseksi ja uskon sankariksi voittamaan oma
elämäsi ja kantamaan kanssaihmisten taakkoja? Jne. Jos vastauksesi on
myönteinen, olet tervetullut kanssapalvelijakseni palvelemaan elävää
Jumalaa.
Otsikkosivulle
Etusivulle
|