Moni kristitty on Aretalogiaa lukiessaan tai kotisivujani
tutkaillessaan ehtinyt kummastella ja kysellä, miksi käsittelen
lehden sivuilla ja kotisivuillani kristinuskon lisäksi myös
hypnoosia, ja jopa opetan sitä; se kun on totuttu käsittämään
kristittyjen piirissä noituudeksi? Siispä vastailen lyhyesti näihin
kysymyksiin:
Ensinnäkin asia on niin, että hypnoottisia ilmiöitä ja
hypnoottisia vaikutteita esiintyy kaikkialla ihmisten
jokapäiväisessä elämässä eikä yksikään ihminen voi näitä välttää. Se
informaatiotulva, jota kaikista tuuteista ja julkaisuista tulee,
uppoaa silmiemme ja korviemme kautta tietoisuuteemme ja muokkaa
meidän ajatustottumuksiamme ja käyttäytymistämme sopusointuun tämän
informaatiotulvan kanssa. Tällöin puhutaan ns.
yhteiskuntahypnooseista, eli yhteiskunnan henkisestä ilmapiiristä,
jonka manipuloimia valtaosa ihmisistä on.
Yhtenä loistavana, mutta myös opettavaisena, esimerkkinä tällaisesta
yhteiskuntahypnoottisesta ilmiöstä voidaan mainita 1980-luvun
lopulla presidentti Koiviston, pääministeri Holkerin
ja valtiovarainministeri Erkki Liikasen toimesta
kansakuntamme keskuuteen lietsottu keinottelu- ja kulutushysteria.
Erkki Liikasen kasvot loistivat linnan itsenäisyyspäivän juhlissa
kuin ”Naantalin aurinko”: ”Kansalla on rahaa ja rahalla on
ostovoimaa”. Samoin valtaosa kansasta eli siinä hurmiossa, että
oli alkanut vähintäänkin tuhatvuotinen helpon elämän ja helpon
rikastumisen aika ja tämän hurmion vallassa pankit syytivät täysin
syyntakeettoman mielentilan valassa lainoja, joita samanlaisessa
hurmiossa elävä kansa otti, pystymättä ajattelemaan järkevästi, että
myös maksun aika tulee. Nyt se seikka, että tämän hurmion valtaan
joutuneet pankinjohtajat ja kansalaiset menettivät realistisen ja
järkevän harkintakykynsä, osoittaa, että kysymyksessä oli erittäin
voimakas yhteiskuntahypnoottinen ilmiö.
Näitä
samanlaisia, enemmän tai vähemmän tuhoisia, yhteiskunta-hypnoottisia
ilmiöitä maailma on täynnään. On ollut niin kauan kuin on ollut
ihmisten muodostamia yhteisöjä auktoriteetteineen ja tulee olemaan
vähintäänkin niin kauan kunnes ihmiskunta saavuttaa yksilötasolla
sen tiedon, viisauden ja henkisen kehityksen tason, että tunnistaa
ajoissa nämä ilmiöt eikä ole enää altis minkäänlaisten ”Hitlerien”
tai satraappien johdatuksille.
Se, mitä edellä toin esille tuhoisista hypnoottisista ilmiöistä,
koskee tätä aikaa ja ihmisten elämää tässä ajassa. Toinen
hypnoottisten ilmiöiden sektori löytyy uskonnoista ja ihmisen
iankaikkisuuselämää ajatelle tämän sektorin hypnoottiset ilmiöt ovat
vieläkin kohtalokkaampia kuin nämä ajalliset.
Vuonna 1978 olin raamattukoulussa jolloin ylivainiolaisuus eli
voimakkainta kukoistuskauttaan ja kun olin seurakuntavierailuilla
mukana alttaripalvelussa, pääsin omakohtaisesti ja sisältä päin
entisenä hypnotisoijana tutustumaan tähän ilmiöön ja vakaa
käsitykseni on, että Jumalan toiminnasta näissä kaatamisissa ei
ollut eikä ole kysymys. Mikäli olisin halunnut jatkaa näitä
kaatamisia, olisin tänä päivänä kenties maan kuulu ”jumalan
valtuusmies”, mutta katsoin, että minun tulee rakastaa ja
kunnioittaa totuutta yli kaiken ja niin lopetin kaatamiset heti
alkuunsa. Ja vielä:
Minä en tarvitse sellaista Jumalaa, joka ei pysty
mihinkään muuhun kuin ihmisten kaatamiseen.
2 Tess 2 luku:
7. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa;
jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä
pidättää,
8. niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra
Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa
ilmestyksellä,
9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan
vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja
ihmeillä
10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille,
jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet
vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
11. Ja
sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että
he uskovat valheen,
12. että kaikki ne tuomittaisiin,
jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet
vääryyteen.
Ja todellisuus tämän päivän
kristillisyydessä riittänee osoittamaan, mihin tämä hurmiohurskaus
on johtanut. Kuinka pitkälle saastunutta harhaa kaikki on ja niinpä
tämän päivän uskovaisia, varsinkaan nuoria, on hyvin vaikeaa
maailmallisista nuorista erottaa. Voi olla autuaallisia kokemuksia
ja muuta pintakuohaa, mutta todelliset hengen hedelmät ja palveleva
lähimmäisen rakkaus puuttuvat.
”Katsokaa, ettei teitä eksytetä”, sanoi Jeesus ja näiltä
eksytyksiltä välttyäksemme tarvitsemme tietoa ja asiantuntemusta.
Myös hypnoosin alueilta.
Otsikkosivulle
Etusivulle