Vapaa lehdistö korkean virkamiesmoraalin takeena.
"Te olette maan suola ja maailman valkeus", opetti Suuri
Mestari aikanaan ja meidän päivinämme nämä sanat sopivat enemmän kuin
mihinkään muualle, juuri vapaaseen lehdistöön ja vapaaseen julkiseen
sanaan.
Merkillepantavaa kautta historian on ollut ja on edelleenkin se piirre,
että niissä yhteiskunnissa, mistä vapaa julkinen sana ja kansalaisten
vallanpitäjiin ja viranomaisiin kohdistavan kritiikin mahdollisuus on
puuttunut, siellä vallanpitäjien ja viranomaisten moraali on pitkälle
korruptoitunutta ja läpimätää ja koko yhteiskunta on sairas yhteiskunta.
Meillä Suomessa on jo itsenäisyytemme alkuajoista lähtien rakennettu
yhteiskunnastamme avointa ja demokraattista yhteiskuntaa, missä
kansalaisten sananvapaus ja mielipiteen ilmaisun vapaus on kirjattu jo
perustuslakiin. Samoin rikoslaissamme on turvattu lehdistölle ja
julkiselle sanalle riittävät julkisen kritiikin harjoittamisen
mahdollisuudet. Niinpä Rikoslain 24 luvun 8 ja 9 §:ssä osoitetaan, että
kunnianloukkausta ei ole se arvostelu, joka kohdistuu julkisoikeudellisiin
henkilöihin heidän toimiessaan julkisessa virassa tai tehtävässä. Samoin
sanotun lainkohdan 8 §:ssä osoitetaan, että myös yksityisyyden suojaa
voidaan raottaa mikäli tällä on riittävät perusteet.
Nyt jos ajattelemme joitain vähemmistöryhmiä yhteiskunnassamme, kuten
invalidit, vanhukset ja vammaiset, ja heidän kokemuksiaan omien ihmis ym.
oikeuksien toteutumisesta eri viranomaisten ja jopa yksittäisten
kansalaisten taholta, niin näillä alueilla on todella suuria puutteita ja
epäkohtia. On asennesyrjintää ym. Nyt
valtaosin nämä epäkohdat ja ihmisoikeusloukkaukset aiheutuvat ihmisten ja
jopa viranomaisten tietämättömyydestä tai ajattelemattomuudesta ja niinpä
ainut mahdollisuus korjausten aikaansaamiseksi on juuri julkinen sana. Se,
että näitä puutteita ja epäkohtia ja jopa yksittäisten viranomaisten
edesottamuksia tuodaan riittävän tehokkaasti julkisuuteen. Samoin
merkillepantavaa on ollut se piirre, että epäkohtia ja puutteita voidaan
korjata ja ne korjaantuvat mikäli on riittävän laajaa tietoutta näistä
epäkohdista ja puutteista ja riittävän suuret joukot puutteita
korjaamassa. Tässä merkityksessä julkisen sanan merkitys on täysin
korvaamaton. Yhtenä huolestuttavana
piirteenä, joka julkista sanaa vastaan on viimeaikoina nostanut päätään,
on se, että julkisen sanan toimintamahdollisuuksia ollaan kaventamassa
milloin yksityisyyden suojaan vedoten, milloin kunnianloukkaussyytteitä
nostamalla jne. Käytännössä tämä kehityksen suunta jatkuessaan johtaa
väistämättä myös meillä Suomessa siihen, että julkiselta sanalta ja myös
kansalaisilta riistetään mahdollisuus mielipiteiden ilmaisemiseen ja
avoimeen kritiikkiin silloinkin kun tämä on perusteltua ja tämä tie tulee
johtamaan väistämättä siihen, että maamme vallankäyttäjistä ja
virkamiehistä tulee korruptoitunutta ja läpimätää joukkoa, josta merkkejä
jo nyt on havaittavissa. Eli että. Jo siinä
vaiheessa kun joku lähtee julkisoikeudelliseen virkaan tai politiikkaan
hakeutumaan, hänen tulee varautua siihen, että hänen toimintansa tulee
olemaan jatkuvasti julkisuuden valokeilassa ja myös kestää kaikki
arvostelu ja kritiikki. Samoin sellaisten julkiseen virkaan hakeutuneiden
henkilöiden, joiden toimintaa ei voida julkisesti arvostella ilman
rikosilmoitustehtailuja, pitää vaihtaa ammattia välittömästi eikä missään
nimessä hakeutua ainakaan politiikkaan. Siellä kun laineet lyövät
jatkuvasti kaikilta suunnilta ja "herkkähipiäisen" kaikki aika ja jopa
veronmaksajien varat tuhraantuvat jatkuviin rikosilmoituksiin ja
poliisitutkintoihin. Kuten "Sodankylätaudin" tiimoilta olemme jo vuosia
saaneet nähdä.
Ja lopuksi. Maamme lainsäädännössä ja oikeuskäytännöissä tulee
jatkossakin turvata vapaan lehdistön ja vapaan julkisen sanan
toimintamahdollisuudet ja ymmärtää niiden merkitys korkean virkamies ja
yhteiskuntamoraalin ylläpitäjänä maassamme. Samoin yhteiskuntamme on
pyrittävä entistäkin aktiivisemmin tukemaan taloudellisestikin sellaisia
julkaisuja, jotka pystyvät ja haluavat ottaa kantaa ilmeneviin epäkohtiin
ja puutteisiin; ja jotka pyrkivät rakentamaan tästä yhteiskunnastamme
oikeudenmukaisemman ja paremman yhteiskunnan.
Sodankylässä 30.5.2003 Leo Salmela (Artikkeli julkaistu Lapin
Kansassa ja Attacin foorumilla)
Otsikkosivulle
Aretalogia - kotisivulle
|